Israelin uutiset


IRAN UHOAA ISRAELIN TUHOAMISTA!
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

5.7.2007 Debka File   Syyrian armeija on tunkeutunut Libanoniin, linnoittaa asemiaan kolmen kilometrin syvyydeltä



Libanonin turvallisuuslähteet kertovat, että maahan tunkeutuvat joukot, joiden mukana on puskutraktoreita, ovat asettuneet asemiin lähellä Yantaa itäisessä Beqaan laaksossa ja ovat kaivamassa sadoittain taisteluhautoja ja bunkkereita useammalla alueella pitkin Libanonin rajaa. Tämä selittää, miksi Syyria avasi uudelleen keskiviikkona Joussia-Qaa´n raja-aseman . Damaskoksen tukemat palestiinalaisradikaalit ovat taistelleet Libanonin joukkoja vastaan lähes kahden kuukauden ajan yhä ratkaisemattomassa Nahr al-baredin taistelussa lähellä Tripolia.
   
         
5.7.2007 Debka File   Syyria on avannut siviililiikenteelle uudelleen auki tien Damaskoksesta Quneitraan
Syyria suunnittelee Israelin vastaisen terroritoiminnan aloittamista Golanilla


Israelilaisia Golanin joukkoja sotaharjoituksissa

26. päivä kesäkuuta 2007 Syyria avasi Damaskus-Golan tien Quneitraan siviililiikenteelle ensimmäistä kertaa sitten Kuuden Päivän Sodan vuonna 1967. Mitään ilmoituksia ei tehty. Tusinoittain tiesulkuja, jotka koristivat 60 km pitkää valtatietä, joka yhdistää pääkaupungin Golanin Syyrian puoleiseen osaan, poistettiin, lukuun ottamatta kahta – toinen estää Quneitraan pääsyn Syyrian puolelta ja toinen kaupungista pääsyn Israelin Golanille.

Sinä päivänä, jona tie avattiin, Syyria juhli Quneitran vapauttamisen 33. vuotispäivää so. aselevon solmimista Israelin kanssa, joka hahmotteli väliaikaisen rajan näiden kahden maan välille ja päätti vuoden 1973 Jom Kippur-sodan, joka oli seurausta näännytyssodasta. Quneitra, jonka Israel valloitti vuonna 1967, luovutettiin Syyrialle sillä ehdolla, että se pidettäisiin demilitarisoituna.

Virallinen syyrialainen julkaisu Tishreen kirjoitti tapahtumasta:

”Ensimmäisenä liikkeenä sen jälkeen, kun Bashar al-ASSAD oli vannonut valan tasavallan presidenttinä, hän teki selväksi, että Golan pysyy aina keskipisteenä niin kauan kunnes se palautetaan kotimaalle Syyrialle. Tämä on väistämätön päivä. Golanin palauttamisesta Syyrialle ei neuvotella.

Olosuhteissa, joissa Israel jatkaa kaikkien arabien tarjouksien torjumista oikeudenmukaisen ja monipuolisen rauhansopimuksen saavuttamiseksi, kansallisen vastarinnan vaihtoehto pysyy oikeutettuna menettelytapana miehitettyjen arabimaitten vapauttamiseksi ja anastettujen oikeuksien palauttamiseksi.”

Golan, raamatullinen Baasan, on kapea basalttitasanko, osa Galilean meren vedensaannin lähtökohtaa, joka tuottaa 30 % Israelin vedestä. Israelin lainkäyttöalue laajennettiin muodollisesti vuonna 1981 koskemaan myös Golania.

Israelin ja Lännen sotilasjohto ja tiedustelu tulkitsee Damaskus-Quneitra valtatien avaamisen siviileille pelinavauksena antaakseen terroristeille vapaat kädet operoida siviili- ja sotilaskohteita vastaan ilma, että Syyria joutuu vastuunalaiseksi. Tämä antaa Assadin hallitukselle alibin väittää, että se ei pysty valvomaan rajalle kulkevaa liikennettä tiellä, mikä on juuri sama tekosyy, jota se on käyttänyt jo vuosia salliessaan terroristien, aseiden ja rahan soluttautua Irakiin ja Libanoniin.

Israelin odotetaan olevan vähemmän sallivainen Syyrian hyökkäyksille Golanilla kuin amerikkalaiset ovat Irakissa.
   
         
7.7.2007 Atlas Shrugs/ A-Doustour   Raportti: USA suunnittelee lähettävänsä 20 000 miestä käsittävän kansainvälisen rauhanturvajoukon Juudeaan ja Samariaan

Jerusalem: Samaan aikaan kun Israelissa otaksutaan yleisesti, että vain Gazaan sijoitetaan kansainvälinen rauhanturvajoukko, jordanialainen sanomalehti A-Doustour kertoi sunnuntaina, että Yhdysvallat suunnittelee sijoittavansa kansainvälisen rauhanturvajoukon Juudeaan, Samariaan ja Jerusalemiin Gazan lisäksi ”säilyttääkseen rauhan ja rakentaakseen Palestiinan valtion”. Lehti sanoi, että sillä on kaikki yksityiskohdat amerikkalaisesta suunnitelmasta.
   
         
6.7.2007 ICEJ/Maverick News Media/Jerusalem Post   British Gas ja Israel sulkevat Hamasin ulos suunnattomasta luonnonkaasusopimuksesta



Israel ja brittiläinen luonnonkaasuyhtiö BG siirtyvät eteenpäin kiistanalaisessa suunnitelmassa porata luonnonkaasua Gazan merikentällä huolimatta Hamasin suorittamasta vallankaappauksesta Gazan kaistalla viime kuussa kertoi Jerusalem Post tänään. Kerrotaan, että molemmat osapuolet ovat päässeet sopimukseen siirtää varoja, jotka oli tarkoitettu Palestiinan Itsehallinnon Palestiinalaiseen Investointirahastoon kansainväliselle pankkitilille ja estää Hamasin terroristipuolue saamasta mitään tuloja kaasun myynnistä. Suunnitelman mukaan BG tulee poraamaan luonnonkaasua 36 km Gazan rannikolta alueella, joka oli suunniteltu Palestiinan Itsehallinnon alueena Oslon sopimuksen mukaan ja sisältää arviolta $4 miljardin dollarin arvosta luonnonkaasua. Israelin on laskettu olevan pelkkä luonnonkaasun kuluttaja.
   
         
06.07.2007 Maverick News Media/Trouw   Palestiinan presidentti Mahmoud Abbas alias Abu Mazen myöntää, että palestiinalaiset ovat tulleet myöhemmin Israeliin

Arabit tulivat Israelin maahan suurin joukoin vasta sen jälkeen, kun juutalaiset palasivat 1900-luvulla ja alkoivat jälleenrakentaa kansakuntaa luoden siinä ohessa taloudellisia ja työnsaantimahdollisuuksia arabisiirtolaisille.

Ennen vuotta 1870, jolloin juutalaiset alkoivat palata Pyhään Maahan suurin joukoin, alueella, jota tänään kutsutaan Israelin valtioksi, asui vähemmän kuin 100 000 arabia – mukaan lukien Jesha (heprealaiset alkukirjaimet sanoista Juudea, Samaria ja Gazan alue).

Tämä pieni joukko paimentolaisia, arabiheimoja, jotka asuivat Pyhässä Maassa ennen nykyisten juutalaisten paluuta, ei koskaan pitänyt itseänsä erillisenä kansana tai kansakuntana.
Arabit, jotka elivät Israelin maassa eivät olleet ”palestiinalaisia” vaan arabeja – osa suunnattoman suurta arabikansaa, johon kuului 22 hyvin suurta itsenäistä kansakunta, jotka hallitsevat yhtä yhdeksäsosaa maapallon maamassasta.

Hollantilaiselle sanomalehti Trouwille maaliskuussa 1977 antamassaan haastattelussa Zuhair Mohsen selittää ´Palestiinalaisten´ alkuperää:

Palestiinan kansaa ei ole olemassakaan. Palestiinan valtion luominen on vain keino jatkaa meidän taisteluamme Israelin valtiota vastaan arabiyhteytemme saamiseksi. Todellisuudessa tänään ei ole mitään eroa jordanialaisten, palestiinalaisten, syyrialaisten ja libanonilaisten välillä. Ainoastaan poliittisista ja taktisista syistä johtuen me puhumme tänään todella Palestiinan kansan olemassaolosta, koska arabien kansalliset edut vaativat, että me otamme lähtökohdaksi erillisen ”Palestiinan kansan” olemassaolon vastapainoksi Sionismille.
Taktisista syistä johtuen Jordania, joka on itsenäinen valtio määritellyin rajoin, ei voi esittää vaatimuksia Haifan ja Jaffan suhteen, kun taas palestiinalaisena voi epäilyksettä vaatia Haifaa, Jaffaa, Beer-Shevaa ja Jerusalemia. Kuitenkin vaikka tällä hetkellä me vaadimme takaisin oikeuttamme koko Palestiinaan, emme tule odottamaan minuuttiakaan yhdistääksemme Palestiinan Jordaniaan.

Kaksi viikkoa sitten vihanpuuskassaan ´maltillinen´ ´Palestiinan´presidentti Abu Mazen myönsi, että ´palestiinalaiset´eivät todellakaan ole olleet täällä kovin kauaa kaiken kaikkiaan.
   
         
6.7.2007 Debka File   Kaikkia brittiläisiä tukikohtia ja partioita vastaan hyökättiin perjantaina Etelä-Irakin Basran alueella

Valtaosaltaan shiialaisella alueella kapinalliset tulittivat tykistöllä ja raketein brittien tukikohtia ja pommein ja raketein ja automaattiasein partioita. Vielä ei tietoa tappioista.
   
         
4.4.2007 Atlas Shrugs/Guardian   Al-Qaeda on noussut islamilaisten opiskelijoiden avulla vallankumoukseen kenraali Pervez Musharrafin hallitusta vastaan. Olemme yhden luodin päässä ääri-islamilaisen ydinaseen laukaisusta



Radikaalit opiskelijat Islamabadin punaisesta moskeijasta taistelivat Pakistanin turvallisuusjoukkojen kanssa, jolloin yksi sotilas sai surmansa. Ainakin 11 ihmistä tapettiin, kun Pakistanin turvallisuusjoukot taistelivat opiskelijoiden kanssa, jotka kuuluvat al-Qaedaan yhteydessä olevaan moskeijaan, sanoivat sairaala- ja moskeijavirkailijat.
Kahdeksan opiskelijaa kuoli, kun tulitaistelut puhkesivat Lal Masjid – tai punaisen moskeijan sisällä – Islamabadissa.

Pakistanin armeija valmistautui tekemään rynnäkön Taliban-mieliseen moskeijaan Islamabadin keskustassa varhain keskiviikkoaamuna päivä sen jälkeen, kun raa´at katutaistelut olivat vaatineet ainakin 12 kuolonuhria ja 150 oli haavoittunut.

Joukkojen ja panssaroitujen ajoneuvojen kolonna siirtyi kohti Lal Masjidia tai Punaista moskeijaa, jossa sähkö oli katkaistu ja ulkonaliikkumiskielto oli saatettu voimaan. Hallituksen ministeri vaati sisälle linnoittautuneita satoja aseistettuja opiskelijoita antautumaan. ”Pyydämme heitä laskemaan alas aseensa. Mutta jos joku tulee ulos aseen kanssa, hänelle vastataan luodein,” varasisäministeri Zafar Waraich kertoi keskiyön lehdistökonferensissa.

Kuvia Islamabadin al Qaedaan liittyvästä opiskelijavallankumouksesta








   
         
6.7.2007 Atlas Shrugs   Pakistan: Presidentti Musharrafin salamurhayritys
Yhden luodin päässä al Qaedan ydinaseesta



Pakistanin presidentti kenraali Pervez Musharraf säilyi hengissä salamurhayrityksestä tänään, kun hänen koneensa oli lähdössä Islamabadin sotilastukikohdasta. Kenraali Musharrafin konetta kohti ammuttiin laukauksia, kun se oli lähdössä sotilastukikohdasta perjantaina.

”Se oli roistojen epäonnistunut yritys tähdätä presidentin koneeseen,” kertoi vanhempi turvallisuusvirkailija Associated Pressille nimettömänä, koska hänellä ei ollut valtuutusta kertoa lehdistölle. ”He pakenivat nopeasti, ja turvallisuusagenttimme tutkivat yhä asiaa.”

Turvallisuusjoukot ympäröivät nopeasti talon Rawalpindissä, pääkaupungista etelään olevassa varuskuntakaupungissa. Kolme muuta virkailijaa kertoi AP:lle, että kaksi ilmatorjunta-asetta ja kevyt konekivääri löydettiin katolta.

Vanhempi turvallisuusvirkailija sanoi, että Musharraf oli koneessa silloin, vaikkakin hän korosti, että presidentti ei ollut hyökkääjän aseen kantosäteellä.
TV-kuvat yläpuolella olevasta rakennuksesta näyttivät suurta tykkiä, joka osoitti taivasta kohti lähinnä satelliittipeiliä, kun turvallisuusmiehet ryntäilivät ympäriinsä. Oli epäselvää, oliko kyseessä juuri se tykki, jolla oli tulitettu.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun presidentti Musharraf on yritetty saada hengiltä.

Asiantuntijat ovat varmoja siitä, että Musharrafin aika Pakistanin johdossa on päättymässä. On vain ajan kysymys, milloin!
   
         
6.7.2007 Atlas Shrugs   Kiinan uudella ydinsukellusveneellä on USA tähtäimessään
(Shanghain sopimus – Iran-Venäjä-Kiina)


Nämä ydinaseet pystyvät saavuttamaan USA:n

Tutkijat onnistuivat havaitsemaan Kiinan uuden ydinsukellusveneen GOOGLE EARTHIN internet-sivulta.



Satelliittikuva Kiinan uudesta ballististen ohjusten sukellusveneestä. [Katso DigitalGlobe images Googlessa] FAS.org.

Yksi kuva on ilmeisesti uusi Type 094 Jin-luokka SSBN Xiaopingdao´n tukikohdassa lähellä Daliania, FAS kertoi.
ICBM:llä on pitkä katomatka (noin 5000 mailia) mikä tarkoittaa, että ne voidaan laukaista ja niillä iskeä USA:n kaupunkeihin lähellä niiden rantaviivaa (ainakin venäläiset voivat).
Se, että Kiina on saanut ydinkäyttöisiä aluksia, tarkoittaa sitä, että heidän laivastonsa on tullut uudenaikaiseksi.

Kiinan kommunistit ovat ensisijaisesti kiinalaisia nationalisteja. He ovat päättäneet palauttaa Kiinan sille kuuluvalle paikalle kansakuntien joukossa, #1. Ja koska he ovat kommunisteja, ihmishenki ei merkitse heille mitään.
   
         
1.7.2007 ZNN by Kawther Salam   Euroopan Unionin veronmaksajien rahoilla on ylläpidetty rikollista hallintoa Palestiinassa

Palestiinalainen kirjoittaja kertoo meille elämästä Palestiinassa.(lähde: kawther.info/K20070108A.html) Palestiinan Itsehallinto pakottaa prostituoimaan vaimojansa, valvomaan journalisteja… seuraavassa on otteita Kawther Salamin kertomuksesta.:

…Jotkut lukijat ovat kyselleet, miksi odotin niin kauan ennen kuin päätin kirjoittaa mitään näistä rikoksista. Yksinkertaisesti siksi, koska olin sitoutunut työskentelemään palestiinalaisissa sanomalehdissä, jolloin minulle oli annettu ohjeeksi olla koskaan kirjoittamasta tai sanomasta mitään kriittistä Palestiinan itsehallinnosta. Koskaan ei saanut kritisoida Palestiinan patriarkaalista järjestelmää eikä naisten diskriminointia kirjoituksissani. Samaan aikaan koin monia vaikeuksia journalistin työssäni, koska olen nainen. Minun täytyi panna elämäni ja perheeni suureen vaaraan monta kertaa johtuen tästä työstä. Esimerkiksi äitini luona, jolla on ikää jo yli 80 vuotta, käytiin monta kertaa ”ystävällisillä vierailuilla” johtuen tästä artikkelista.

Palestiinan Itsehallinnon aikana sosiaalinen kehitys on mennyt takaisin päin yli 50 vuotta.Ei ole mitään todellista eroa Palestiinan Itsehallinnon ja mafia-jengien välillä. Lukemattomat sotilaalliset järjestelmät, jotka perustettiin korruptoituneen Palestiinan Itsehallinnon aikana ja rahoitettiin EU:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen vroilla, ovat todellisuudessa rikollisia, varkaita (muun muassa israelilaiset autot, molempien puolten virkailijoiden äänettömällä hyväksymisellä), murhaajia, seksuaalisesti perverssejä ja gangstereita. Näiden ”sotilaallisten” järjestelmien, jotka perustettiin Palestiinan Itsehallinnon aikana, ja jota hallintoa ei voida pitää valtiona, lisääntymistä, ei esiinny suurimmissa maissa maailmassa. Kaikki tämä ja paljon muuta myötävaikutti viime vuoden vaaleihin, jossa Palestiinan Itsehallinto äänestettiin pois vallasta. Samaan aikaan, kun Hamas tuottaa harmia omalla tavallaan, heidät nähdään vähemmän korruptoituneina. Tänään puhuin erään kotimaassani asuvan kanssa. Kuten aina, kysyin tilannetta. Tämän puhelun kautta sain joitakin kauheita uutisia yhdestä toisesta rikoksesta, johon Palestiinan Itsehallinnon sotilaalliset organisaatiot olivat syyllistyneet kansaani vastaan. Olen varma, että palestiinalaiset sanomalehdet ja arabimedia eivät uskalla julkaista sellaista kertomusta. Tämä kertomus, joka koskettaa minua läheisesti, on vain yksi esimerkki näistä kauheista asioista, joita nämä ihmiset tekevät.

Mr. Audeh (etunimi on poistettu koston pelosta) on Palestiinan Itsehallinnon Kansallisten Turvallisuusjoukkojen virkailija Bethlehemissä. Hän oli hyvin tunnettu rikollinen ennen kuin Palestiinan Itsehallinto otti hänet töihin virkailijana. Tämä rikollinen meni naimisiin kolme kertaa. Hän otti eron ensimmäisestä vaimostaan, tämä oli hänen serkkunsa. Toisella vaimolla on lapsi; mies varasti kullan vaimon myötäjäisistä heidän ensimmäisenä häidenviettopäivänään, vieläpä kesken hääjuhlallisuuksien. Kolmas avioliitto solmittiin ilman, että kolmas vaimo tiesi miehen toisesta vaimosta, yksinkertainen nainen eräästä kylästä läheltä Hebronia.

Tämä rikollinen ”Kansallisen turvallisuuden” upseeri painosti kolmatta vaimoaan ryhtymään prostituiduksi, antamaan seksuaalisia nautintoja miehen ”ystäville”. Mies filmasi häntä näiden seksuaalisten aktien aikana ja levitti filmiä julkisesti ottaen rahaa kopioista. Tämän kolmannen vaimon, joka oli miehen rikollisen toiminnan uhri, perhe sai kopion yhdestä näistä filmeistä, joka todisti tästä häpeällisestä käytöksestä. Tästä seurasi, että he teurastivat tyttären, leikkasivat hänen päänsä irti, ja esittivät itsensä sankareina. He olivat hyvin ylpeitä siitä, mitä he tekivät. Ei ole olemassa mitään lakia, joka suojelee uhreja sellaisessa tapauksessa. Sellaiset rikokset ovat aina ”oikeutettuja” He kutsuvat sitä ”kunniamurhaksi”.

Al-Aqsan intifadan aikana ja siitä lähtien kun Palestiinan Itsehallinto sai oikeuden perustaa sotilaallisen järjestelmän satoja palestiinalaisia naisia on tapettu heidän perheidensä kätten kautta. Palestiinan Itsehallinnon työntekijät ovat suoraan vastuussa siitä, että he aiheuttavat naisten kunniamurhia Palestiinassa. Palestiinan Itsehallinnon työntekijät pahoinpitelevät tavanomaisesti naisia seksuaalisesti, varsinkin naisia, jotka työskentelevät samoissa toimistoissa, tai naisia, jotka tulevat asioimaan virallisissa asioissa Palestiinan Itsehallinnon toimistoissa.

Palestiinan itsehallinto suojelee aina rikollisiaan . Armeijaa kuuluvia henkilöitä pitäisi rangaista, jos he rikkovat sotilas- ja siviililakeja, mutta tätä ei koskaan tapahdu. Tapauksissa, jolloin palestiinalaisia naisia on pahoinpidelty seksuaalisesti, Palestiinan armeijan päämaja ei tee mitään. Sitä Kansallisen turvallisuuden upseeria Bethlehemistä, joka pakotti vaimonsa prostituutioon ja oli siten suoraan syypää siihen, että hänen perheensä tappoi hänet puhdistaakseen perheensä kunnian, ei tuomittu. Hän on tällä hetkellä vankilassa, mutta hän saa koko ajan täyden palkan, jonka Euroopan valtiot maksavat. Palestiinan Itsehallinto tulee jättämään hänet vapaaksi kaikista syytteistä, koska hänellä on muita sukulaisia Palestiinan Itsehallinnon palveluksessa., ja nämä sukulaiset suojelevat häntä hänen rikoksensa seurauksista. Teurastettua vaimoa, jonka mies pakotti myymään seksuaalisia palveluja muille, ei tulisi pitää vastuullisena siitä, mitä tapahtui hänelle.

Toinen vaimo, jonka mies jätti ja jota hänen aviomiehensä petti, pyysi islamilaiselta tuomarilta avioeroa sillä perusteella, että hänen aviomiehensä oli varastanut häne kultansa heidän ensimmäisenä hääpäivänään, ja myös sillä perusteella, että miehen rikollinen käytös oli aiheuttanut miehen kolmannen vaimon kuoleman. Häntä ei kuitenkaan päästetty vapaaksi. Koska islamilainen laki antaa aviomiehelle avioerovallan, islamilaisissa oikeusistuimissa lainkaan oikeutta. Islamin oikeus on vain sääntö, joka on kirjoitettu kirjoihin, joihin naisilla on harvoin pääsy.

Palestiinan Itsehallinnon aikana on perustettu monia sotilaallisia järjestelmiä; tuhannet työntekijät saavat palkkaa kuun lopussa, kun todellisuudessa he eivät tee mitään muuta kuin esittävät Palestiinan siviiliyhteiskunnan varakasta luokkaa. Tässä on joidenkin sotilaallisten järjestelmien nimet, jotka perustettiin Palestiinan Itsehallinnon aikana:

Presidentillisten joukkojen yksikkö; Presidentillinen Turvallisuus; ”Jalo Turvallisuus”; Presidentin tiedustelujoukot; Sotilastiedustelu; Sotilaspoliisiyksikkö; 17 Joukkojen yksikkö; Merivoimat; Erikoisjoukot; Kansallisen Turvallisuuden joukot; Vaihtoehtoinen Turvallisuusjärjestelmä; Hätätilajoukot; Sotilasveroyksikkö; Häiriötilajoukot; Nopean Toiminnan joukot; Rajapoliisi; Julkisen Turvallisuuden joukot; Palestiinalais-israelilainen sotilaskoordinaatioyksikkö, joka on vakoiluyksikkö, joka työskentelee DCO-rakennuksessa yhdessä Israelin armeijan kanssa Israelilaiset käyttävät näitä virkailijoita vakoilijoina, ja kun he vastustavat, heidät erotetaan. On tärkeätä pitää mielessä, että tämä ”sotilaallisten” ja ”turvallisuus”-yksiköiden lisääntyminen jatkuu, vaikka ei ole olemassa mitään todellista itsenäistä hallitusta, tai presidenttiä Palestiinassa. ”Hallituksen” kaikkien haarojen kaikkien toimintojen presidentistä alaspäin täytyy saada lupa Israelilta jokaiseen liikkeeseen, jonka he tekevät, haluavatpa he sitten liikkua eri Palestiinan kaupunkien välillä, matkustaa, tai sanoa jotakin julkisesti.

Palestiinan Itsehallinnon perustamisesta lähtien he ovat laiminlyöneet Palestiinan siviiliyhteiskunnan rakentamisen ja järjestämisen. Palestiinan Itsehallinto laiminlyö toimivan oikeusjärjestelmän luomisen, he laiminlyövät ihmisoikeuksien suojelemisen ja siviililakien järjestelmän uudistamisen. Palestiinalaiset sotilaalliset järjestelmät ovat täydellisesti halvaantuneita ja korruptoituneita. Heidän pääammattinsa (ja velvollisuutensa) on varastaa ja tehdä elämä mahdottomaksi Palestiinan siviileille. Poliisiupseerien työ nähdään selkeänä ongelmana Palestiinan kaupunkien keskellä. Kuukauden lopussa heidän täytyy saada heidän palkkansa ennen kuin siviilijärjestöjen työntekijät saavat palkkansa.
Palestiinan poliisijärjestelmä on korruptoitunut. Lahjukset ovat korvanneet lain. Jos joku haluaa käydä sukulaistensa luona vankilassa, vangin vaimo on velvoitettu antamaan seksuaalisia palveluksia poliisiupseereille. Poliisiupseerit johtavat huumekauppiaiden ja varkaiden jenggejä, jotka varastavat autoja Israelista. Entinen poliisiupseeri Gazi Al-Jabali oli hyvin suuri korruptoitunut henkilö. Israelin armeija takavarikoi miljoonia hänen omaisuudestaan, jonka he löysivät hänen talostaan sotilaiden etsinnän aikana. Nämä miljoonat oli ryöstetty köyhiltä palestiinalaisilta Gazassa. Ihmettelen, miksi me tarvitsemme näitä sotilaallisia järjestelmiä.

Palestiinan Itsehallinnon sotilaallisten järjestelmien kokoonpano

Palestiinalaiset sotilaalliset järjestöt, jotka Euroopan valtiot ja muut kansainväliset rahastot maksavat, voidaan luokitella näihin ryhmiin: Sotilaalliset ryhmät, jotka tulivat (”palasivat”) Arafatin kanssa, tuotiin muista arabimaista. Nämä ihmiset ovat roskaväkeä, joka värvätään muista arabimaista ja annetaan vähän sotilaallista harjoitusta. Heiltä puuttuu älyä, kasvatusta ja kulttuuria, ja he integroituvat huonosti palestiinalaiseen yhteiskuntaan. He puhuvat eri arabian muretta; jotkut heistä ovat muita kansallisuuksia. Nämä sotilaalliset ryhmät koulutetaan usein muiden arabidiktatuurien armeijoissa, joissa he sitten palvelevat vähän aikaa. He tulevat Palestiinaan ilman omia perheitään ja he kärsivät siitä johtuvista psykologisista ongelmista. Nämä ihmiset menevät usein naimisiin palestiinalaisten naisten kanssa toisessa avioliitossa, mutta useimmat näistä avioliitoista päättyvät avioeroon johtuen kulttuurieroista tai psykologisista ongelmista, joita näillä miehillä on aloittaessaan.

Ammattisotilaat, jotka ovat Palestiinasta ja uskollisia palestiinalaisille ja joilla on usein parempi koulutus, erotetaan työstä tai työnnetään alempiin tehtäviin, koska heitä pidetään uhkana Palestiinan Itsehallinnolle ja ulkoapäin tuoduille korruptoituneille upseereille. Sama pätee siviilivirkoihin: korruptoituneille ihmisille, vakoojille ja rikollisille annetaan korkeat asemat, rehelliset ihmiset jätetään alempiin asemiin tai työnnetään ulos käyttäen mitä tahansa tekosyitä.
Palestiinan Itsehallinnon armeija otti automaattisesti palvelukseensa tai antoi upseerin arvon palestiinalaisille, jotka vangittiin ensimmäisen intifadan aikana tai tappoivat israelilaisia. Palestiinan Itsehallinnon Armeija ja poliisi otti automaattisesti palvelukseensa kaikki rikolliset, autovarkaat, työttömät ja lukutaidottomat. Mohammad Dahlan, joka oli ollut vähän aikaa gangsterina Gazassa ennenkuin israelilaiset, amerikkalaiset ja eurooppalaiset löysivät hänet ”henkilönä, jonka kanssa he voivat tehdä bisnestä”, otti monia rikollisia palvelukseensa alaisinaan. Hän perusti kuoleman partiot, jotka ovat sekaantuneet kidnappauksiin ja siviilien tappamisiin Gazassa. Eräs äskettäinen murha luettiin Dahlanin kuolemanpartioiden tiliin ja raportoitiin ”tuntemattoman asemiehen” suorittamaksi.

Jotkut Palestiinan Itsehallinnon upseereista lähetettiin koulutukseen, mutta entiedä yhtäkään palestiinalaista upseeria, joka on osallistunut sotilasakatemian koulutukseen. USA, Britannia tai jotkut arabimaat antavat joillekin heistä jonkin verran koulutusta. Useimmat näistä upseereista eivät puhu toista kieltä eivätkä ole suorittaneet koulua loppuun. Se, että on Palestiinan Itsehallinnon virkailija, tarkoittaa sitä, että on murhaaja, rikollinen tai sukulainen jollekin, joka on työssä Palestiinan Itsehallinnossa.


Hamas ei ole todellinen vaihtoehto Palestiinan Itsehallinnolle, mutta on vähemmän korruptoitunut.
   
         
7.7.2007 ZNN by Hassan Butt – former jihadist   Jihadin teologia



Hassan Butt on muslimi ja entinen fanaattinen jihadisti, joka selittää missä jihadismi eroaa Islamista. Hän jätti brittiläisen jihadin verkoston helmikuussa 2006, koska hän oivalsi, että sen jäsenistä oli tullut piittaamattomia tappajia.
Hän selittää miksi brittien ja yleensä eurooppalaisten asenteet auttavat heitä:

Muodollinen islamilainen teologia, päinvastoin kuin kristillinen teologia, ei salli valtion ja uskonnon erottamista toisistaan. Niiden katsotaan olevan yksi ja sama.
Vuosisatojen ajan islamilaiset lainoppineet ovat järkeilleet sääntöjä, jotka koskettelevat Dar ul-Islamin (Islamin maa) ja Dar ul-Kufrin (Uskottomien maa) välistä kanssakäymistä, johon sisältyy melkein kaikki kaupan, rauhan ja sodan asiat.

Mutta se, mitä radikaalit ja kiihkoilijat tekevät, on ottaa kaksi askelta eteenpäin. Heidän ensimmäinen askeleensa on ollut todistaa, että koska ei ole olemassa mitään puhdasta Islamilaista valtiota, koko maailman täytyy olla Dar ul-Kufr ( Uskottomien maa).
Askel kaksi: koska Islamin täytyy julistaa sota uskottomia vastaan, he ovat julistaneet sodan koko maailmaa vastaan.

Monien entisten tovereideni mukana myös minulle pakistanilaiset ja brittiläiset radikaalit saarnaajat opettivat, että tämä maapallon uudelleen luokittaminen Sodan Maana (Dar ul-Harb) sallii kenen tahansa muslimin tuhota jokaiselle Islamin alaisuudessa elävälle ihmiselle suodun viiden oikeuden loukkaamattomuuden: elämä, varallisuus, maa, mieli ja usko.

Dar ul-harb´issa kaikki on sallittua mukaan lukien petollinen ja raukkamainen hyökkäys siviilejä vastaan.

Islam ei ole terroristiuskonto, mutta jihadistien tulkinta Islamista on. Brittiläiset ja eurooppalaiset poliitikot ovat antamassa jihadisteille voimakkaan pukkauksen jihadistien eduksi:

Se, että TV ja media yleensäkin Euroopassa julistaa, että jihadistien terroritekojen syynä on Länsimaiden ulkopolitiikka syyttämällä hallitusta jihadistien toimista.

Muistan, kun vielä olin jäsenenä Brittiläisen Jihadin Verkostosssa, meillä oli tapana nauraa hörönaurua, kun ihmiset TV:ssä julistivat, että terroritekojen kuten 11. syyskuuta tai Madridin pommi-iskun tai 7/7-iskun syynä oli Länsimaiden ulkopolitiikka!
   
         
9.7.2007   Syyria kehottaa tänään kaikkia kansalaisiaan lähtemään välittömästi Libanonista, koska taistelut alkavat siellä ensi viikolla.    
         

Takaisin