Israelin uutiset


IRAN UHOAA ISRAELIN TUHOAMISTA!
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

8.5.2007 Debka File   Nasrallah esittää Iranin TV:ssä uuden hyökkäyssuunnitelmansa




Sotilasasiantuntijat, joista jotkut ovat äskettäin eronneet vakinaisesta palvelusta, varoittavat väsymättömästi päivittäisissä mediahaastatteluissa, että sotavalmistelut Israelin kolmella rajalla, Libanonin, Syyrian ja Gazan, ovat saavuttaneet vaaralliset mittasuhteet. Armeija ei ole jälleen vain valmistautumaton toiseen tulevaan yhteenottoon, vaan Olmertin hallitus estää sitä tuhoamasta vihollisen runsaasti uudelleen aseistamat laitteistot ennen kuin ne käyvät hyökkäykseen..

Vahvistaen kenraalien pahimmat pelot Hezb-Allahin johtaja Hassan Nasrallah esitti sunnuntaina 6. toukokuuta suunnitelman hyökkäämisestä IDF:n asemiin Mount Hermonilla ja ja Mount Dovilla Shebaan alueelta käsin sekä Israelin laivaston aluksia vastaan uusilla pitkän kantaman ohjuksilla, jotka Syyria on juuri toimittanut sekä kääntämällä samaan aikaan aseet YK:n rauhanturvaajia vastaan Etelä-Libanonissa.
Iranin televisio lähetti selkeäsanaisen haastattelun arabiankielisenä sunnuntaina. Se oli myös Teheranin isäntien selkeä signaali.
Päinvastoin kuin kesällä 2006 Teheran on nyt kiinteästi Libanonin Shiia-miliisin sotasuunnitelman takana. Islamilainen tasavalta on edelleen halukas osallistumaan Libanonin alueelta käsin aloitettuun yhteenottoon Israelia vastaan. Tämä halukkuus on sopusoinnussa sen kanssa, että Nasrallah on julkisesti kieltänyt Fouad Sinioran hallituksen laillisuuden Beirutissa.
Suunnitelma käydä sotaa Israelia vastaan on huolellisesti laskelmoitu lamaannuttamaan useita kohteita, mukaan lukien Sinioran hallitus ja samaan aikaan tehdä tyhjäksi YK:n Turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1701 elokuussa 2006.
   
         
10.5.2007 ZNN   USA:n ulkoministeri Condoleeza Rice:n uusin rauhanehdotus



Ulkoministeri Condoleeza Rice esittää Israelille kaikkien tiesulkujen poistamista ja tarkastusvapaan käytävän avaamista Gazan ja Länsi-Rannan välille. Ehdotus käsittää myös tiesulkujen poistamisen Nablusin ympäriltä. Nablus on tunnetusti oikea itsemurhaterroristien pesäpaikka. Kaikki tämä Arabien ja Euroopan Unionin suosion saavuttamiseksi. Jos tämä toteutuu, tuloksena on lukemattomia israelilaisia kuolleita.
   
         
5.5.2007 Debka File   Kunnianhimoinen Saudien-Egyptin-Kuwaitin suunnitelma rakentaa kaksi siltaa Aqaban lahden poikki Israelin laivaliikenteen estämiseksi Punaisella Merellä



Toinen silta Tiranin salmen poikki olisi pituudeltaan 25 km Saudi Arabian Ras el-Sheik Humayad´ista Tiranin saarelle; toinen johtaisi liikenteen Egyptin lomakohteeseen Sharm el-Sheikhiin, jolloin muodostuisi ensimmäinen suora yhteys Arabian ja Afrikan välille.
Projekti on summaltaan 3 miljardia dollaria. Israelille ei ole ilmoitettu, kuinka kansainvälinen laivaliikenne Tiranin salmessa säänneltäisiin.
Aqaban lahti on Israelin eteläinen laivaväylä Eilatin satamaan. Kansainväliset öljytankkerit purkavat lastinsa Eilatin satamassa, sieltä lähtevät öljy- ja kaasuputket Ashkeloniin Välimeren rannalla ja edelleen yhteydet Eurooppaan ja Kaukoitään. Se on myös Israelin vientisatama Kaukoitään.
Kaksoissilta mahdollistaa Saudien armeijan siirron Siinain niemimaalle ja edelleen Israelin etelärajalle.
Ensi viikolla Saudien kuningas Abdullah laskee projektin peruskiven , kun hän vierailee pohjoisessa Tabukin sotilaskaupungissa. Saudien-Egyptin-Kuwaitin konsortio suunnittelee projektin alkavan heti ja valmistuvan vuonna 2012.
Saudit näkevät Tiranin saaren projektin tärkeänä keskipisteenä, tulevan siltavalvonnan keskuksena, joka tulee säätelemään liikennettä, joka käyttää Saudi-Siinai siltoja samoin kuin valvoen laivaliikennettä sisään ja ulos Aqaban lahdelta Eilatiin.
Tällä hetkellä Israelin laivasto tarkastaa säännöllisesti Tiranin saaren estääkseen Terroristeja ja al-Qaedaa käyttämästä sitä tukikohtana hyökkäyksille sen kauppalaivoja vastaan Tiranin salmen kautta.
Uusien Egyptin armeijan sotilas- ja laivastoyksikköjen on määrä suojata siltojen terminaalia Sharm el Sheikissä samoin kuin saudien panssari- ja ilmavoimien yksiköt turvaavat Saudi Arabian puoleisen pään.
   
         
11.5.2007 Debka File   Cheney vannoo ”seisovansa muiden kanssa estääkseen Irania saamasta ydinaseita ja hallitsemasta aluetta”



USA:n varapresidentti Dick Cheney puhui USS John Stenniksen, joka on toinen niistä kahdesta Persian lahdella olevista lentotukialuksista, kannella perjantaina lisäten: ” Olemme lähettämässä viestiä ystäville ja samoin vastustajille. Me tulemme pitämään meriväylät avoinna.” Maanantaina Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad vierailee Abu Dhabissa. Irakissa, jossa Cheney kävi torstaina, hän julisti: ”Me haluamme saattaa valmiiksi tehtävän, saada sen tehtyä oikein ja palata kunnialla.” Lauantaina varapresidentti pysähtyy Saudi Arabiassa ja jatkaa Egyptiin ja Jordaniaan.

Lentotukialuksen 5000:sta merimiehestä ja merijalkaväen miehestä seisoi 3500 – 4000 läkähtyvässä kuumuudessa kuuntelemassa Cheneyn puhetta.

”Ei ole helppoa palvella tässä osassa maailmaa. Se on jännityksen ja monien yhteenottojen paikka,” sanoi varapresidentti.
   
         
10.5.2007 Atlas Shrugs/The Telegraph   New Yorkissa hälytystila; Kansalliskaarti partioi maanalaisten asemilla
Ydinasehyökkäysuhka New York´ia vastaan


Manhattan brittiläisen salaliiton kohteena
Al Qaedan oli määrä käyttää radioaktiivista pommia


Cincinnati: brittiläinen terroristisolu suunnitteli radioaktiivisen likaisen pommin käyttämistä ”tuhotakseen Manhattanin kokoisen alueen”, kuuli tuomioistuin viime viikolla. Ryhmä, jota johti al Qaedan jäsen Dhiron Barot, teki suunnitelmia massatuhoaseen käyttämisestä ja miljardien dollarien vahinkojen aiheuttamisesta.



Barot on myöntänyt salaliiton ja hänen taustaryhmänsä on tunnustanut syyllisyytensä salaliittoon. Valamiehet kuulivat osia yksityiskohtaisista terroristien hyökkäyssuunnitelmista Amerikassa ja Britanniassa. Ne löydettiin Bhattin yksityiskodin autotallista Harrowista Kaakkois-Lontoossa. Materiaali sisälsi valokuvia Manhattanin Wall Streetin alueesta ja lentotukialus USS Intrepis´istä Hudson joella. Maamerkkien tiedusteluaineistoa New Yorkin rakennuksista löydettiin tallennettuna Die Hard 3 filmin lopussa. Muut osat suunnitelmista löydettiin tietokoneen kovalevyltä talossa.Toinen dokumentti lluetteloi hotelleja keski-Lontoossa mukaan lukien Savoy, Churchill Intercontinental, Berkley, Hyatt Carlton Tower ja Marriot Marble Arch´issa; mukana yksityiskohtia maanalaisten pysäköintihallien sisäänkäynneistä. Oikeudenkäynti jatkuu.
   
         
11.5.2007 Atlas Shrugs   Päivä Islamin jälkeen

Paul Williamsilta on ilmestynyt uusi oivallinen kirja nimeltä The Day After Islam – Päivä Islamin jälkeen. Kahdessa aikaisemmassa kirjassaan ”Osaman kosto” ja ”Al Qaeda-yhteys” kokenut



tutkijareportteri Paul Williams paljasti hälyttävän mahdollisuuden ydinterrorismista USA:n maaperällä ja synkät yhteydet organisoidun rikoksen, laittomien maahanmuuttajien ja al Qaedan välillä.
Nyt Williams laajentaa polttopistettään al Qaedan tuolle puolelle ja kertoo lukijoille äskettäin paljastunutta informaatiota terroristien toiminnasta Pakistanissa, Iranissa, Irakissa, muissa muslimimaissa- ja… Kanadassa! Se, mikä nousee esiin, on raastava kuva kansainvälisten terroristien toiminnasta, kaikki tähdättynä Yhdysvaltojen tuhoamiseen ja Läntisen maailman romahdukseen.
Tätä tuhotulvaa ennakoidaan kirjassa ”The Day of Islam”, radikaalien muslimien unelma, jotta he näkisivät koko ihmiskunnan lankeavan maahan ja alistuvan Allahin valtaistuimen edessä. Perustuen FBI`n ”unohdettuun todistukseen” ”luottamuksellinen lähde ykkönen samoin kuin muihin lähteisiin, Williams esittää ensin todistuksen siitä, kuinka Osama bin Laden osti korkeasti rikastettua uraania Sudanissa ja ydinpommeja tsetseeneiltä ja Venäjän mafialta. Sitten hän tarjoaa lisäinformaatiota pakistanilaisten tiedemiesten ja teknikoiden työskntelystä A.Q. Khanin tutkimuslaitoksessa ylläpitämään ja jalostamaan al Qaedan ”mittatilausydinaseita” ( joiden räjähdysvoima ylittää kymmenen kilotonnia) amerikkalaista Hiroshimaa varten.
Tämä informaatio tulee kokemusperäisen todisteen vahvistamana, jonka pitäisi karkoittaa kaikki epäilyt, että näitä aseita ei ole ainoastaan kehitetty, vaan myös toimitettu eteenpäin Karachin satamasta strategisiin paikkoihin läntisessä maailmassa. Kun pidetään polttopisteenä Pakistania, hän ennustaa painajaismaisen suunnitelman, jos presidentti Pervez Musharref syrjäytettäisiin ja hänen kuudenkymmenen kahdeksan ydinaseen varastonsa joutuisi radikaalien mullahien käsiin.
   
         
9.5.2007Atlas Shrugs/ Australia   Muslimijohtaja sanoo lasten tappamisen olevan ihan OK

Hengellinen varajohtaja Sheik Taj Din al-Hilali on kertonut oppilailleen, että kaikille muslimeille on ”pakollista” sitoutua jihadiin, jos islamilainen maa joutuu hyökkäyksen kohteeksi, vaikka se tarkoittaa vihollisten lasten tappamista.

Sheik Shady Suleiman, nuori johtaja Lakemban moskeijassa kaakkois-Sydneyssä, kertoi oppilailleen yhden tunnin arabian ja englannin luennossa, että se olisi ”itsepuolustusta” tappaa lapsia, jotka hyökkäävät heitä vastaan taistelussa.

Eilenä muslimijohtajat hyökkäsivät 29-vuotiasta pappia vastaan, jolla on huomattava kannattajajoukko Sydneyssä ja syyttivät häntä puheesta, joka on päinvastaista sille, mitä profeetta Muhammed sanoi, että lapsia ei pitäisi tappaa sodassa. Merkittävä sydneyläinen imaami Khalil Shami sanoi Sheik Shadyn sanoman olevan ”vaarallista” koska se olisi avoin väärintulkinnalle nuorten muslimien taholta.

” Se on hyvin vaarallista”, hän sanoi. ”Koska … hän istuttaa heidän mieliinsä, että heidän täytyy tehdä tämä, ja hän valmistaa heidät varmasti johonkin väärään.” Kansakunnan hengellinen johtava musliminainen Aziza Abdel-Halim sanoi Sheik Shadyn sanoman poikenneen Islamin opetuksista, jotka estävät lasten tappamisen.

Posted by pounce_uk on Wednesday
   
         
10.5.2007 Maverick News Media/Weekly Standard by Stephen Shwarz   Balkanilla on käynnissä hyvin aggressiivinen Wahhabi-invaasuio, joka uhkaa koko Eurooppaa

Islamin lämpötilan mittaaminen Balkanilla on tänä keväänä vain osittain vakuuttava. Viime maaliskuussa huomioitiin Sarajevossa suuren sufilaisen runoilijan Mevlana Jalaluddin Rumin syntymän 800-vuotisjuhlaa ( hän on valtavan suosittu muuten amerikkalaisten lukijoiden parissa). Tapahtuma ilmaisi islamin maltillista rauhanomaista luonnetta alueella. Kuitenkin samaan aikaan Bosnia-Herzegovinassa, Albaniassa, Kosovossa ja Makedoniassa kävijä kohtaa päivänselvän todisteen siitä, että kiihkoilevat tunkeilijat ovat avaamassa Balkanin rintaman globaalissa jihadissa.

Wahhabi-lähetyssaarnaajien, rahoittajien, terrorivärvääjien ja muiden pahantekijöiden läsnäolo todistaa tuoreesta hyökkäyksestä tuossa kiusatussa maassa. Uudesta Wahhabi-seminaarista ihanassa Zenican bosnikaupungissa Sarajevon vanhan ottomaanikeskuksen mukulakivikaduille, etelä-Serbian muslimienemmistöisiin kyliin kiihkosunnimiehet selvästi erottuvina hoitamattomine partoineen ja lyhyissä arabityylisissä polvihousuissaan ( kuuluvat ajateltuun Muhammadin jäljittelyyn.), seuranaan naiset, joilla on kasvoillaan hunnut ja peittävät täysin kehonsa ( eriskummallinen uutuus paikallisille balkanilaisille) ovat jälleen ilmestyneet ja joita rahoittavat taantumukselliset Saudit ja pakistanilaiset. He pyrkivät laajentamaan globaalisen jihadin horisonttia – jota todistaa terrorismin uudelleen elpynyt rynnistys Marokossa ja Algeriassa . Balkanilla heidän kohteinaan ovat suufit ja perinteelliset muslimit.

Posted by Watcher on May 09, 2007 at 09:27 PM
   
         
10.5.2007 Atlas Shrugs   Pedofiliaa Palestiinassa: Muhammed hyväksyisi

Kaksi veljestä Ramallahissa, iältään 23 ja 25 on ´Palestiinan poliisin´ pidättämiä ja syytettynä raiskauksesta sen jälkeen, kun he ´ostivat´kaksi sisarusta iältään 12 ja 13 heidän vanhemmiltaan. Tyttöjen vanhemmat on myös pidätetty.
Nämä kaksi tyttöä, joiden iät ovat 12 ja 13 MYYTIIN 2700:lla Jordanian dinaarilla (noin 15000 shekeliä) ja 7000 shekeliä, sanoi luutnantti Issa Hijo, Ramallahin alueen Poliisivoimien komentaja.
Hän sanoi, että nämä kaksi miestä, jotka ostivat tytöt olivat veljeksiä, joiden iät olivat 23 ja 25 ja että heidät on pidätetty syytettyinä alaikäisten raiskaamisesta.
   
         
    Hezb-Allah – taistelu sydämistä ja mielistä


Anti-American propaganda

Anti-Semitic and anti-Israeli propaganda

Fostering the suicide Psychological
warfare: “Israel is not safe” bomber myth

Fostering the myth that the
second Lebanon war was a
“divine victory” for Hezbollah

Fostering the myth that
Hezbollah and the “resistance”(terrorism) are Lebanon’s shield



The personality
cult of Khamenei”
and Nasrallah
   
         
    Antisemitismiä suomalaisessa kirkkoraamatussa

Juutalaisia vihaavat kirkkoisät ovat vuosisatojen kuluessa rakentaneet juutalaisista kielteistä stereotyyppiä. Esimerkiksi nimi Jaakob on aina mielletty tarkoittamaan juutalaisia. Kirkkoraamatun alaviitteessä ilmoitetaan, että nimi Jaakob viittaa sanaan "aakev = hän pettää" eli se leimaa juutalaiset pettureiksi ja kavaltajiksi. Arvovaltainen Geseniuksen Heprea- Kaldea sanakirja samoin kuin Strongin konkordanssi ilmoittaa nimen Jaakob merkitykseksi = "kantapäästä kiinnipitäjä". Jättämällä nimen edestä J kirjain pois saadaan sanalle haluttu kielteinen merkitys.
   

Takaisin