Israelin uutiset


IRAN UHOAA ISRAELIN TUHOAMISTA!
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

26.06.2006 Jerusalem Post   - Sheikki Nasrallah aloitti keskiviikon vannomalla, että hänen ohjuksensa iskevät nyt syvemmälle Israeliin. Vaikka Israel ottaisi haltuunsa koko Libanonin, Hezb´Allah jatkaa ohjusiskujaan.

- Iranilainen uutistoimisto Fars kertoo, että Hezb´Allahin komentaja Fuad Dirani ilmoitti Hezb´Allahin valinneen seuraavaksi ohjustensa kohteeksi NATANIAN ja hän käski Natanian asukkaita lähtemään evakkoon heti.

- Sheikki Nasrallah sanoo, että Hezb´Allahin tarkoituksena ei ole taistella maa-alueista, vaan tappaa maksimaalinen määrä israelilaisia.

- Israelin tiedustelu ilmoittaa Nasrallahin piileskelevän Beirutissa Iranin suurlähetystössä.

- Aamulla sireenit soivat Safedissa ja Hatzorissa. Viisi ohjusta osui Tiberiaaseen, ei kuitenkaan loukkaantuneita. Ohjuksen osuessa autoon Haifassa kuljettaja haavoittui vaikeasti.

- Bint Jubailin taistelu on tähän asti raskain taistelu. Siinä on nyt kaatunut 8 sotilasta Golanin jalkaväkiprikaatista. Lisäksi 30 on haavoittunut.

- Hezb´Allah jatkoi keskiviikkona iltapäivällä ohjusten rumputulta pohjois-Israeliin ampuen yhteensä 119 ohjusta kohteina Tiberias, Safed, Rosh Pina, ja Kirjat Shmona. Nämä ohjukset putosivat avoimelle maalle aiheuttamatta vahinkoa. Sen sijaan muiden kaikkiaan 35:lle paikkakunnalle osuneiden ohjusten seurauksena 55 ihmistä loukkaantui, heistä yksi vakavasti ja 24 vietiin sairaalahoitoon.
         
ERIKOISUUTINEN:   YK:n pääsihteeri Kofi Annan joutui "pitkin hampain" hyväksymään pääministeri Ehud Olmertin syvän surun ilmauksen Khaim´issa kaatuneiden neljän YK:n "aselepotarkkailijan" kuoleman johdosta heidän rakennuksensa saatua täysosuman Israelin ohjuksesta.
Tähän YK:n ryhmään kuului: 1 KIINALAINEN, 1 australialainen, 1 kanadalainen ja yksi suomalainen. Ryhmä suoritti- ainakin kiinalaisen osalta- Israelin vihollisten Iranin ja Syyrian hyväksi Israelin vastaista tiedustelua käyttäen hyväkseen YK:n aselepotarkkailjoiden statusta.
On yleisesti hyvin tunnettua, että YK:n valvontaoperaatioita on häikäilemättömästi käytetty hyväksi vieraiden tiedusteluoperaatioissa Israelia vastaan. Israel työntyi eteenpäin kohti Khaimia tiellään kohti Hatzbayan druusikylää eli Israelilla on nyt hallussaan ns. Fatah-maa. Ensi kertaa 35:een vuoteen Israelilla on hallussaan kiistelty Shebaan alue. Israel on nyt vesivarastojensa alkulähteillä eli Wazanin lähteillä Hermon vuoren juurella.

- Hezb´Allah oli hyvin varautunut sotaan. Se oli jakanut Libanonin 176 taistelualueeseen, joita johdettiin 40 :stä eri hajallaan olevasta komentobunkkerista.
   

 

Takaisin