Israelin uutiset

ISLAMILAISET NATSIT
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

    Kartta joka kertoo missä vaiheessa USA on Jihadin tiellä    
         
30.07.2010 Debka File   Romanian Karpaateilla pudonnut israelilainen helikopteri harjoitteli iskuja Iranin vuorten kätköissä olevia ydinasetehtaita vastaan

Israelilainen helikopteri Sikorsky CH-53 Sea S Romanian vuorilla

Romanian Karpaateilla pudonnut Sikorsky ”Yasour” CH-53 helikopteri, jonka yhteydessä sai surmansa kuusi israelilaista lentäjää ja yksi romanialainen lentokapteeni, kuului osana laajaan israelilais-amerikkalais-romanialaiseen ilmasotaharjoitukseen jossa harjoiteltiin uhkarohkeita iskuja äkkijyrkkiin kallioluoliin, jotka ovat samankaltaisia kuin ne tunnelit Iranin vuorilla, joihin Iran on piilottanut ydinasetehtaansa.
Amerikkalaiset ja israelilaiset harjoittelevat nyt toden teolla iskuja Irania vastaan, koska Saudi Arabian voimakkaasta painostuksesta presidentti Obama on tehnyt päätöksen hyökkäyksestä Irania vastaan. Saudi Arabian kuningas yrittää viikonvaihteessa vielä viime metreillä saada Hez-b-Allahia irtoamaan yhteistyöstä Syyrian kanssa matkustaessaan Beirutiin yhdessä Syyrian presidentin Bashar Assadin kanssa.
Koska Moskova on kieltäytynyt myymästä Iranille S-300 ilmatorjuntaohjuksia, Iran on joutunut luopumaan riittävästä ilma- ja ohjuspuolustuskilvestään Ydinasetehtaidensa turvaamiseksi, se on ollut pakotettu räjäyttämään syviä tunneleita yli 2000 metriä korkeiden vuorenhuippujen alle sijoittaakseen sinne ydinasetehtaansa.
Amerikan ja Israelin Ilmavoimat ovat siitä lähtien kehittäneet taktiikoita, joilla väistetään iranilaiset tutkat ja lennetään äärimmäisen alhaisissa lentokorkeuksissa kapeiden vuoren solien kautta, jotta päästäisiin tunneleiden suulle iskemään kätkettyjä ydinasetehtaita vastaan. Romaniassa tapahtunut harjoitus toteutettiin suurin piirtein samassa korkeudessa ja samanlaisessa maastossa, jonka Amerikan ja Israelin ilmahyökkäys odottaa kohtaavansa Iranissa.

Voidaan käyttää erityisvalmisteisia ohjuksia, jotka pystyvät lentämään tunnelin perälle asti mutkitellen ja räjähtämään vasta kun sen taistelukärki tunnistaa ja saa yhteyden kohteeseen. Koko manööveri on äärimmäisen vaarallinen. Ohjaajien täytyy olla poikkeuksellisen taitavia ja kyetä sekunnin murto-osa-ajoitukseen noustessaan matalista korkeuksista päästäkseen korkeiden tunnelisisäänkäyntien kohdalle törmäämättä ympäröiviin vuorten seinämiin..
Israelilaisen helikopterin kerrotaan lentäneen simuloiden kohteen yllä olevaan pilveen ja murskautuneen jyrkkään vuoren seinämään, kun taas toisen muodostelmassa lentäneen helikopterin onnistui välttää pilvi ja jatkaa ilman onnettomuutta. Amerikan ja Israelin Ilmavoimien lentäjille on annettu sellainen ohje, että kun he kohtaavat pilven kohteen yllä, heidän täytyy kiertää se. heillä täytyy koko ajan olla silmäkontakti kohteeseen.
Onnettomuus paljasti sotilastarkkailijoille, että Israelin Ilmavoimat harjoittelee lentämistä kaukana oleviin kohteisiin; ei ainoastaan pommittajilla, vaan myös raskailla helikoptereilla, sellaisilla kuin ”Yasour” CH-53, joka vaatii ilmatankkausta lennon yhteydessä. Nämä harjoituslennot ovat tapahtuneet yhteistyössä Kreikan, Bulgarian samoin kuin Romanian kanssa, jonka etäisyys Israelista, 1600 km, vastaa suurin piirtein matkaa Iraniin. Amerikan lentotukikohdat Romaniassa ja Bulgariassa osallistuvat harjoituksiin. Viimeisin harjoitus Romanian kanssa oli nimeltään Blue Sky 2010, joka seurasi heti viiden päivän päästä amerikkalais-israelilaista Juniper Stallion 2010 sotapeliä, joka pidettiin Etelä-Israelin rannikolla alkaen 06.06.2010. Tuossa harjoituksessa 60 F/A-18E/F Super Hornet pommittajaa lähti lentoon lentotukialus USS Harry S. Trumanin kannelta useita kertoja kellon ympäri iskeäkseen simuloituihin kohteisiin Nevatimissa Negevissä.
Useita laivueita amerikkalaisia F-16 hävittäjiä lähti Saksassa ja Romaniassa olevista lentotukikohdista ja laskeutui israelilaisiin lentotukikohtiin. tankkasivat ja lähtivät yhdessä Israelin Ilmavoimien pommituslaivueiden kanssa simuloituihin pommitustehtäviin Punaisen Meren ja Välimeren yllä. Matkan varrella he harjoittelivat yhteenottoja vihollisen kanssa.
Yhdysvaltain Ilmavoimat on perustanut Romanian tukikohtansa Mikhail Kogalniceanun Lentotukikohtaan Mustan Meren rannalla lähellä Constantan kaupunkia. Ja Bulgariassa amerikkalaisilla on käytössään Bezmerin lentotukikohta 50 km:n päässä Mustan Meren eteläsektorista.
Sotilaslähtemme kertovat, että nämä molemmat tukikohdat ovat valmistautuneet nopeisiin USA:n Ilmavoimien vastaiskuihin Välimerellä ja Lähi-Idässä

17.07.2010 Tom Gross Mideast Media Analysis
19.07.2010 Elder of Ziyon
  Sydäntä särkeviä kuvia Gazan keskitysleiriltä

Katso kuvat

18.07.2010 Atlas Shrugs   Hollannin hallitus on myöntänyt miljoona euroa New Yorkin kaksoistornien paikalle rakennettavalle suurmoskeijalle

Hollannin keskusta-oikeistolaisen Vapaus-puolueen johtaja Geert Wilders vaatii Hollannin kristilliseltä hallitukselta selitystä, miksi se on myöntänyt 1 miljoonaa euroa eli 1 290 000 US$ American Society for Muslim Advancement:ille (ASMA) käytettäväksi kaksoistornien paikalle rakennettavalle suurmoskeijalle. Muslimit joukkomurhasivat kaksoistornien tuhon yhteydessä n. 3000 amerikkalaista.
Kymmenet tuhannet amerikkalaiset ovat mielenosoituksillaan New Yorkissa vastustaneet ko. suurmoskeijan rakentamista!
Geert Wildersin puolue PVV edustaa 3,75 miljoonaa hollantilaista äänestäjää ja se sai veret pysähdyttävän vaalivoiton viimeisissä Hollannin parlamenttivaaleissa ja on nyt ehdolla Hollannin uuteen hallitukseen.

18.07.2010 Atlas Shrugs   Skandaali Englannissa!
Englannista on tulossa muslimien hallitsema poliisivaltio
Tapahtumapaikka Dudley Englanti

Englannin Puolustusliigan (= EDL – English Defense League) oli määrä pitää rauhallinen puhetilaisuus Dudleyn keskustorilla – Dudley sijaitsee lyhyen matkaa Birminghamimista länteen. Paikalle kertyi ensin noin tuhat EDL:n jäsentä ja lisää oli tulossa, kun tapahtui yllättävä käänne West Middlands Police –WMP ympäröi ensin kaikki paikalla olijat ja esti muiden saapumisen paikalle. WMP käytti fyysistä väkivaltaa EDL:n jäseniä vastaan. WMP hakkasi nuorta 17-vuotiasta Craig Molyneuxia niin pahasti, että häneltä aukesi pää ja esti ambulanssia pääsemästä hänen luokseen. Sattumalta paikalla oli entinen sotilas, jolla oli ensiapulaukku mukanaan ja hän onnistui tyrehdyttämään valtavan verenvuodon päästä. Samoin WMP usutti verikoirat EDL:n jäsenten kimppuun, jolloin eräs koira puri erään naisen jalkaa niin pahasti, että hän ei pystynyt enää kävelemään sillä.

Lopulta poliisin strategia selvisi. Väkivaltaiset anti-fasisti-muslimit olivat tulossa paikalle ja poliisi eristi EDL:n ryhmät niin, että ne olisivat olleet helppo saalis väkivaltaa janoaville musliminuorille. Poliisi antoi muslimeille vapaat kädet riehua Dudleyn kaduilla ja jopa auttoi kuljetusten järjestämisessä muslimeille, jotta he olisivat voineet riehua pahemmin.
Dudleyn poliisin johto on täysin omistautunut poliittisesti muslimien asialle.

EMME ANTAUDU

jpost.com   Kuuban eläkkeellä oleva johtaja Fidel Castro piti perjantaina 16.07.2010 Havannassa kaksi peräkkäistä puhetta, joissa hän varotti voimakkain sanoin, että globaalin ydinsodan uhka lähi-idässä on aivan ilmeinen.

"on kysymys vain sekunneista!" Hän meni niin pitkälle, että ennusti, että etelä-african world cup keskeytetään ydinsodan syttymisen vuoksi.

Debka file   Venäjä teki tyhjäksi USA:n julistaman Iranin polttoainesaarron!

Venäjän öljyteollisuusministeri Shmetko allekirjoitti torstaina 15.07.2010 iranilaisten kanssa sopimuksen, jonka mukaan Venäjä toimittaa Iranille kaiken sen tarvitseman polttoaineen ja öljynjalostus tuotteet(Iranilla itsellään ei ole öljynjalostusteollisuutta). Näin venäjä on tehnyt tyhjäksi USA:n julistaman Iranin polttoainesaarron ja noudattaa uskollisesti Iranin kanssa temeäänsä salaista Shangain sotilasliittosopimustaan.

2.07.2010 Debka File   Kuumeiset valmistelut käynnissä Beirutissa
Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad aikoo tehdä historiallisen vierailun Beirutiin

Ahmadinejadin vierailu on suunniteltu tapahtuvaksi heinä – elokuun vaihteessa. Vierailuvalmistelut lähtivät kuumeisesti käyntiin sen jälkeen, kun Syyrian presidentti Bashar Assad ja Qatarin johtaja Sheikh Hamad Bin Khalif Al Thani reagoivat myönteisesti ideaan, että ko. johtajat saapuvat Beirutiin peräkkäin kolmella eri koneella tai saattueessa, jolloin eliminoidaan mahdolliset Israelin yritykset Ahmadinejadin henkeä vastaan ja koska Hez-b-Allahin johtajan Hassan Nasrallahin pitäisi olla mukana vastaanottamassa Ahmadinejadia yhdessä Libanon presidentin kanssa.
Vierailun päämääränä on varoittaa Yhdysvaltoja ja Israelia panemasta toimeen YK:n, USA:n ja Euroopan uusia lujia sanktioita, joiden seurauksena Iranin öljytuotteiden ja polttoaineiden saanti on loppunut totaalisesti myöskin Yhdistyneistä Arabiemiraateista, jota Iran on tähän asti pitänyt varmimpana polttoaineidensa saantilähteenä. Iranilaisia lentokoneita ei enää tankata Saksassa, Englannissa eikä Arabiemiraateissa. Yhdysvallat on samoin myös sulkenut pankkijärjestelmänsä iranilaisilta yhtiöiltä.
Sunnuntaina 11.07.2010 ilmoitettiin, että Hez-b-Allah on keskittänyt 20 000 miestä aivan Israelin pohjoisrajalle 500:n metrin päästä rajalinjasta.

Hez-b-Allahin ammusvarasto al-Khiamin kylässä

Sen lisäksi he ovat kaivaneet 160 uutta asemaa Etelä-Libanoniin; aivan samoille paikoille kuin ennen vuoden 2006 sotaa, eikä Unifil ole kyennyt estämään heitä. Joukkojen keskittymän takana on Hez-b-Allahin suunnaton ohjusarsenaali.
Iranin, Syyrian, Qatarin ja Libanonin johtajat ovat päättäneet käyttää Ahmadinejadin vierailua sotakonfferenssin pitämiseen. He ovat jo periaatteessa aloittaneet valmistelut täysimittaisen kriisin = sodan aloittamiseksi Israelin ja Libanonin välille johonkin aikaan syys- lokakuussa, johon mennessä Iranille on selvinnyt, kuinka pahasti uudet sanktiot ovat vahingoittaneet Irania.

07.07.2010 Debka File   Egyptin presidentillä on todettu ruokatorven syöpä

Egyptin ja Ranskan presidentit lyövät kättä Pariisissa

Egyptin presidentillä Hosni Mubarakilla, 83-vuotias, kahdeksan kuukautta sitten todettu ruokatorven syöpä vahvistettiin Berliinissä 06.03.2010 suoritetussa leikkauksessa. Syöpä on levittänyt lukusia etäispesäkkeitä. 07.07.2010 hän saapui Pariisiin hoidettavaksi ja lisätutkimuksiin Percy`n Sotilassairaalaan Clamart´issa. Se on sama sairaala, jossa Jasser Arafat kuoli sairauteensa.
Palattuaan sieltä hän oleilee Sharm el Sheikissä ja hänen poikansa Gemal (Jimmy) Mubarak, 52-vuotias, hoitaa hänen tehtäviään. Tähän asti Gemal Mubarak on toiminut Mubarakin puolueen National Democratic Party´n (NPD) poliittisen komitean pääsihteerinä.
Presidentti Mubarak on sopinut Egyptin sotilaallisen ja tiedustelujohdon kanssa, että valta siirtyy hänen kuoltuaan hänen pojalleen Gemal Mubarakille, eikä se aseta omaa ehdokastaan ehdolle presidentin virkaan.
Puhutaan kuitenkin, että Hosni Mubarakin kuoleman jälkeen Egyptin Muslimiveljeskunta aikoo tehdä vallankaappauksen ja aloittaa sen jälkeen sodan Israelia vastaan.

29.06.2010 Debka File   Yhdysvallat vahvistaa Iranin saartorengasta lähettämällä kolmannen lentotukialuksen Persian Lahdelle

USS Nassau: USA lisää muskeleitaan Persian Lahdella

Washington on lähettänyt kolmannen lentotukialuksen vastapäätä Iranin rannikkoa. Sen tukena on amfibio-hyökkäysaluksia ja 4000 miestä merijalkaväkeä, mikä nostaa merijalkaväen kokonaismäärän 10 000:een.
USS Nassaun (LHA-4) Amfibio-valmiusjoukon, joka on 24. Merivoimien Siirtoarmeija-yksikkö, tehtävänä on tukea Bahrainissa olevaa Viidettä Laivastoa. Se risteilee Bab al-Mandebin salmessa, jossa Adenin Lahti muuttuu Punaiseksi Mereksi. Tämän johdosta Teheran ilmoitti sunnuntaina 27.06.2010, että se vetää takaisin Gazaan matkalla olleen ”Avustuslaivansa” pelätessään, että amerikkalaiset kaappaavat aluksen ja tutkivat sen lastin.
1.USS Nassau ei ole ainoastaan suunnattoman suuri maihinnousualus, jossa on 3000 merisotilasta. Sen kansilla on kuusi pystysuoraan nousevaa ja laskevaa AV-HB Harrier hyökkäyskonetta; neljä AH-1W Super Cobraa, kaksitoista CH-46 Sea Knight ja CH-53 Sea Stallion helikopteria samoin kuin V-22 Osprey lentokoneita, jotka pystyvät laskeutumaan kaikissa mahdollisissa olosuhteissa.
Tässä suunnattomassa sotalaivassa on 1400 hyttiä, jotka pystyvät majoittamaan koko 24. Siirtoarmeijan.
2.Amfibioalusten tukialus USS Mesa Verde, jossa on 800 merisotilasta varustettuna siten, että he pystyvät nousemaan maihin välittömästi
3.Maihinnousualusten tukialus USS Ashland, jossa on 400 merisotilasta ja 102 kommandosotilasta, jotka on koulutettu erikoisoperaatioihin vihollisen linjojen takana.

Persian Lahden – Punaisen Meren – Intian Valtameren alueella on jo entuudestaan lentotukialus USS Harry S. Trumanin iskuosasto, johon kuuluu 12 sotalaivaa ja se purjehtii Persian lahdella vastapäätä Chah Baharia, jossa Iranin Vallankumouskaartilla on suurin merivoimien tukikohtansa ei kaukana Iranin ja Pakistanin välisestä rajasta. Juuri siellä ovat useimmat Iranin erikoiskommandot.
Arabian Merellä kauempana lännessä on lentotukialus USS Dwight Eisenhowerin iskuryhmä.

23.06.2010 Debka File   Iran on julistettu sotatilaan!

Iranin maavoimat ovat valmiina

Iran on julistanut sotatilan Azerbaidzanin vastaiselle rajalleen. Iranin Vallankumouskaartin joukkoja ja aseistusta keskitetään parhaillaan Kaspian Meren alueelle. Teheran ilmoittaa, että USA:n ja Israelin joukkoja keskitetään lentotukikohtiin Azerbaidzanissa valmiina iskemään Iranin ydinasetehtaita vastaan.
Vallankumouskaartin prikaatinkenraali Mehdi Moini ilmoitti tiistaina 22. kesäkuuta 2010, että ”joukkojen keskityksen syynä on Amerikan ja israelin joukkojen läsnäolo länsirajalla.” Ja lisäsi: ”Vahvistuksia lähetetään Länsi-Azerbaidzanin provinssiin, koska muutamat länsimaat ruokkivat etnisiä konflikteja aiheuttaakseen epäjärjestystä alueella.”
Iranilaiset lähteemme raportoivat, että muutamien viimeisten päivien aikana Israel on siirtänyt suuria määriä pommikoneita Azerbaidzanissa oleviin tukikohtiin Georgian kautta ja että myös Amerikan erikoisjoukkoja on keskitetty Azerbaidzaniin hyökkäysvalmisteluissa. Iranin Azerbaidzan, alue, jonne Vallankumouskaartin joukkoja lähetetään, rajoittuu Turkkiin, Irakiin ja Armeniaan. Silminnäkijat kertovat, että pitkien kolonnien Vallankumouskaartin tankkeja, tykistöä, ilmatorjuntayksikköjä ja jalkaväkeä on nähty suuntaavaan valtateitä pitkin Azerbaidzaniin ja edelleen pohjoiseen Kaspian merelle.
Tiistaina 22. kesäkuuta 2010 Uzi Arad, joka on Israelin Kansallisen Turvallisuusneuvoston johtaja ja pääministeri Benjamin Netanjahun läheisin neuvonantaja sanoi: ” YK:n Turvallisuusneuvoston viimeisin pakotekierros on riittämätön estämään Iranin ydinasetavoitteiden toteutumista. Ennaltaehkäisevä isku on mahdollisesti välttämätön.”

21.06.2010 Debka File   Yhdysvaltain ohjustentorjuntapatterit määrätty sotahälytystilaan Lähi-Idässä

Superhornet nousemassa amerikkalaisen lentotukialuksen kannelta

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on määrännyt amerikkalaiset ohustentorjuntapatterit sotahälytystilaan heinäkuun toisella viikolla kaikkialla Lähi-Idässä. Samoin Välimerellä oleva USA:n Kuudes Laivasto sekä Persian Lahdella oleva Viides Laivasto on määrätty sotahälytystilaan. Myöskin Israelin ohjustentorjuntakilpi mukaan lukien Arrow-torjuntaohjukset on asetettu hälytystilaan.
6. – 10. kesäkuuta 2010 Lentotukialus Harry S. Trumanin 60 sotakonetta harjoittelivat salaisesti ilmaiskuja iranilaisia kohteita vastaan. Harjoitus oli nimeltään Juniper Stallion. Siinä harjoiteltiin myös laskeutumista Israelin Ilmavoimien tukikohtiin Saksassa ja Romaniassa olevista tukikohdista käsin.
18. päivä kesäkuuta 2010 purjehti Suezin kanavan läpi tähänastisista suurin määrä amerikkalaisia sotalaivoja. Siihen kuului 10 amerikkalaista sotalaivaa, yksi israelilainen ohjushävittäjä sekä saksalainen fregatti FGS Hessen F221. Ne ovat tänään saapuneet Persian Lahdelle.

Debka File: Erikoisraportti klo 22.51  20.06.2010    Israel voitti tänään informaatiosodan Mavi Marmarasta:

Sen jälkeen, kun Mahmoud Abbas ilmoitti, että hän tukee Gazan merisaartoa; sekä Yhdysvallat, Euroopan Unioni, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin virasto New Yorkissä että UNIFIL Libanonissa  ovat ilmoittaneet, että he kannattavat Gazan kansainvälisen merisaarron jatkamista siten että Gazaan toimitetaan maitse avustustarvikkeita. Tämän seurauksena Libanon, Kypros ja jopa Syyria ovat kieltäneet satamiensa käytön Free Gaza-liikkeeltä. Ainoastaan Turkin satamat ovat käytettävissä. Mutta Libanonista lähtevien laivojen kristilliset nimet Maria ja Julia tekevät sen vaikeaksi Turkille.

Mavi Marmaralla surmansa saaneista kahdeksan kuuluivat terroristijärjestö IHH:n. Vain yksi oli sivullinen, joka joutui vahingossa ristituleen.

13.06.2010 Nile TV-Egypti/Atlas Shrugs/Winds of Jihad   Egyptin ulkoministeri vahvistaa:Muslimit ovat kaapanneet vallan Valkoisessa Talossa

Presidentti Barack Obama ja First Lady Michelle Obama poseeraavat valokuvassa Vastaanoton aikana New Yorkin Metropolitan-museossa yhdessä Egyptin Arabitasavallan Ulkoasiainministeri Ahmed Aboul Gheitin ja hänen vaimonsa H.E. Laila Kamal El Din Salahin kanssa.

Lopulta 14.-18. tammikuuta 2010 egyptiläisen Nile TV:n uutislähetyksessä Egyptin ulkoasiainministeri Aboul Gheit sanoi ”Pyöreän Pöydän” show:ssa, että hänellä oli ollut kahdenkeskinen tapaaminen Obaman kanssa, joka VANNOI, että hän on muslimi, muslimi-isän poika, muslimi-kasvatti isän muslimipoika ja että hänen puoliveljensä Keniassa ovat muslimeja, ja että hän on uskollinen Muslimien päämäärille. Hän pyysi muslimimaailmaa osoittamaan hänelle kärsivällisyyttä. Obama lupasi, että saatuaan ensin läpi Terveydenhoito-lakinsa, hän tulisi näyttämään muslimimaailmalle, mitä hän tekee Israelille.

Teksti: Muslimi Barack Hussein Obama valmistautuu heittäytymään kasvoilleen hänen arabijumalansa Allahin edessä

Israel Today: ”Obama on strateginen katastrofi Israelille. Obama on Amerikan vihamielisin presidentti”

”Kukaan ei ole kärsinyt niin paljon kuin Palestiinan kansa”
Barack Obama
Terroristien tukija

08.06.2010 Debka File   Osama bin-Laden ja hänen esikuntansa piileskelevät Savzevarissa Iranissa

Osama on onnistunut kätkeytymään vuosien ajan

Kuwaitilainen sanomalehti Al-Siyassa kertoi maanantaina 07.06.2010, että Osama piileskelee kuuden lähimpänsä kanssa Savzevarin kaupungissa kaakkoisiranilaisessa Khorasanin provinssissa. Savzevar sijaitsee 220 km länteen Mashhadin kaupungista.
Osama on asunut siellä ainakin viiden vuoden ajan Teheranin suojeluksessa. Myös Ayman Al-Zawahiri on siellä Osaman kanssa. Savzevar on pieni neljännesmiljoonan asukkaan kaupunki, joka on tieyhteydessä Teheraniin ja Mashhadin kaupunkiin, ja siellä on pieni lentokenttä. kaupungin ympärillä olevalla maaseudulla kasvatetaan viinirypäleitä ja rusinoita. Se on sijainniltaan syrjäinen ja vaikeapääsyinen, koska sitä ympäröivät mahtavat vuoret ja 50 000 neliökilometriä laaja suola- autiomaa.
13.05.2010 amerikkalaiset tiedustelulähteet kertoivat, että al-Qaedan kommandoille on annettu lupa lähteä maasta Syyrian kautta valmistellakseen hyökkäyksiä amerikkalaisia kohteita vastaan.

08.06.2010 Debka File:   Erikoisraportti: Sota Alkaa?

Ahmadinejad Erdoganille: ”Nyt on meidän vuoromme haastaa Israel!”

Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad kertoi Turkin johtajille tiistaina 08.06.2010 Istanbulissa, että ”Me tulemme murtamaan Gazan saarron!” Iranin Punaisen Puolikuun alukset, joissa on mukana Iranin Vallankumouskaartin ”vapaaehtoisia” merisotilaita ”tulevat opettamaan Israelille läksyn!” Alukset saapuvat Gazan edustalle parin – kolmen päivän kuluttua.
Teheranin ”humanitäärinen saattue” Gazaan käsittää kolme iranilaista alusta, jotka purjehtivat Punaisen Puolikuun lipun alla. Ahmadinejad lupasi turkkilaisille, että Iranin sotalaivat ja sukellusveneet saattavat Punaisen Puolikuun aluksia Punaisella Merellä, Suezin kanavassa ja Välimerellä. Viimeisten kuukausien aikana yksi tai kaksi iranilaista sukellusvenettä on ollut partioimassa Välimerellä käyttäen tukikohtinaan Syyrian satamia.
Yksi aluksista on rahtilaiva, joka kuljettaa ruokaa, lääkkeitä ja rakennusmateriaalia. Toisessa laivassa on iranilaiset merisotilaat ja kolmas laiva on sairaalalaiva, joka ankkuroituu Egyptin ja Gazan välisen rannikkokaupungin Rafahin edustalle. Kelluva sairaala ankkuroituu pysyvästi Egyptin aluevesille ja pienemmät alukset kuljettavat potilaita Gazasta sairaalalaivaan ja takaisin.

06.06.2010 Hürriyet-Daily News/Atlas Shrugs   Sisäkuvat siitä kuinka ”Rauhan Aktivistit” käsittelivät israelilaisia sotilaita Mavi Marmaralla

06.06.2010 Debka File/Winds of Jihad/Jerusalem Post   Turkki on ottanut ohjelmaansa Israelin kysymyksen “lopullisen ratkaisun”

Turkin pääministeri Erdogan on korvannut Turkin Tiedustelupalvelussa ammattilaiset ja korvannut ne islamisteilla sekä määrännyt miljoonia dollareita, joilla ostetaan 8-10 uutta laivaa terroristijäbestö IHH:lle eli Insani Yardim Vakfille. Tarkoituksena on, että Turkin laivasto ja Ilmavoimat tukee uutta IHH:n murtautumisyritystä Gazaan Kyproksen Turkin puoleisesta osasta. Erdogan tulee itse henkilökohtaisesti mukaan laivastosaattueen johtajana. Myöskin Iran on ilmoittanut valmiutensa laivastosaattueen lähettämiseksi saarron murtajasaattueelle.
Turkki olisi jo viime maanantaina 31.05.2010 lähettänyt laivastonsa suojaamaan saattuetta, mutta USA:n presidentti Barack Husseinin sekä Ranskan presidentin Nicholas Sarkozyn viime hetkellä tapahtunut väliintulo estivät tämän. He uhkasivat Turkkia sotilasliitto NATO:n toimenpiteillä.

04.06.2010 Intelligence and Terrorism Information Center   Mitä tapahtui Mavi Marmaralla
Kuvat kertovat

Weapons found on the Turkish ship Mavi Marmara, prepared in advance for a confrontation with IDF soldiers
(Photo courtesy of the IDF Spokesman, June 1, 2010).

The ships are instructed to sail to the port of Ashdod
(Photo courtesy of the IDF Spokesman, May 31, 2010).

Yllä: IDF soldiers begin their takeover of the ship. Alla: Passengers armed with clubs wait for them (Al-
Jazeera TV, May 31, 2010).

lashes on board the Turkish ship. IDF soldiers hit with
metal posts and chairs. Photo courtesy of the
IDF Spokesman, May 31, 2010.

Some of the weapons found aboard the Mavi Marmara ]
(Photo courtesy of the IDF spokesman, June 1, 2010)

Demonstration in Ankara (Al-Jazeera TV, June 1, 2010).

Maailman reaktio, kun Israel puolustaa itseään

02.05.2010 Jerusalem Post/Debka File/Atlas Shrugs/Winds of Jihad   Gazaan matkalla ollut kuuden laivan saattue oli al-Qaedaan yhteydessä olevan terroristijärjestön johdossa

Rauhankyyhky on järjestön logon alareunassa

Saattueen johtolaivassa Mavi Marmarassa oli yli 100 turkkilaiseen kansainavälisesti tunnettuun terroristijärjestöön Insani Yardim Vakfi kuuluvaa jäsentä, jotka olivat perustaneet laivaan sisäisen terroristihallinnon. He hallitsivat suvereenisti kaikkia muita laivalla olleita. Kun heitä kuulusteltiin Ashdodissa, he kieltäytyivät sanomasta nimeänsä, eikä heiltä löytynyt minkäänlaisia henkilöllisyystodistuksia. Insani Yardim Vakfin pesäpaikat ovat Turkissa, Bosniassa ja Bulgariassa. Israel on ollut muihin Lännen tiedustelupalveluihin yhteydessä pystyäkseen mahdollisesti sormenjälkien perusteella tunnistamaan nämä terroristit.
Israel tiistaina palauttamaan laivan matkustajia takaisin kolmella turkkilaisella matkustajakoneella. Heitä on 679 henkilöä. Ainoastaan Insani Yardim Vakfin jäsenien kuulustelua jatketaan.

Turkkilaiset terroristit lynkkaavat Mavi Marmaralla israelilaisia sotilaita rautatangoilla

Israelilaiset sotilaat laskeutuivat helikopterista Mavi Marmaraan köyttä pitkin yksi kerrallaan tarkoituksenaan rauhanomaisesti mennä laivan komentosillalle ja antaa kapteenille uusi kurssi kohti Ashdodia sekä alustavasti tutkia laivaa sotakieltotavaran varalta. Heillä oli mukana vain käsiaseet. ”Rauhanaktivisteilla” oli varattuna rautatankoja, puumailoja, puukkoja sekä aseita ja yökiikareita. He olivat järjestäneet laivalle ympärivuorokautisen vartioinnin. Kun israelilaisia alkoi yksitellen tippumaan laivalle, he alkoivat välittömästi rusikoimaan sotilaita rautatangoilla ja puukoilla. Yhden sotilaan he heittivät kerrosta alemmalle terästasanteelle ja yksi sotilas menetti tajuntansa hakkaamisen seurauksena. Hän oli vähällä joutua terroristien vangiksi. Israelilaisten oli pakko puolustautua käsiaseillaan ja pyytää toisesta helikopterista apuvoimia.

Eurooppalaisten alitajuntaan vuosisatojen kuluessa iskostettu juutalaisviha on jälleen noussut kukoistukseensa kumpujen yöstä,

kun seuraa eurooppalaisten tiedotusvälineiden uutisointia tapahtumasta. Eurooppalaisille on annettu täysin harhaanjohtava kuva Gazan huoltotilanteesta. Gazan torien pöydät notkuvat kaikenlaisista herkuista ja Gazassa on kukoistavat kultamarkkinat. Israelilaiset toimittavat Gazaan jatkuvalla syötöllä tavaraa ja kaikenlaista huoltoapua ja sieltä viedään potilaita Israelin sairaaloihin.
Euroopan tiedotusvälineet ovat tehneet itsensä naurunalaisiksi antautumalla Hamasin propagandan uhreiksi.

Kuvia Gazan ”Kurjuudesta”

Gaza

6.05.2010 Debka File Erikoisraportti   Syyria on suunnannut 1000 ballistista ohjusta Israelilaisiin kohteisiin

Syyrian Hez-b-Allahille salakuljettamat Scud-D-ohjukset

Kolossaalinen Iranin rahoittama varustautumisohjelma on tehnyt Syyrialle mahdolliseksi toimittaa Hez-b-Allahille 1000 ballistista ohjusta, jotka on kaikki suunnattu Israelin siviili- ja sotilaskohteisiin mukaan lukien tiheästi asutettu väestökeskittymä Tel-Avivin ympärillä. Syyria on toimittanut suurimman osan nestemäisellä polttoaineella toimivista ohjuksistansa Hez-b-Allahille Libanonissa, kun taas sen omat tuotantolinjat ovat työskennelleet yötä päivää viiden kuukauden ajan muuttaakseen omat ohjuksensa kiinteällä polttoaineella toimiviksi, jotta niiden tarkkuutta parannettaisiin. Pohjois-korealaiset insinöörit ovat työskennelleet näillä tuotantolinjoilla.
Läntisten sotilaslähteiden mukaan Israelin siviili- ja sotilaskohteita vastaan suunnatun ohjushyökkäyksen komentokeskus on toiminut Syyrian Yleisesikunnan tiloissa Damaskoksessa maaliskuusta lähtien . Siinä ovat mukana Iranin, Syyrian, Hez-b-Allahin ja Hamasin yhteysupseerit.
Komentokeskus, joka toimii Iranin johdolla, perustettiin muodollisesti 25. toukokuuta 2010 Damaskoksessa gala-illallisilla, johon ottivat osaa Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad, Syyrian presidentti Bashar Assad ja Hez-b-Allahin johtaja Hassan Nasrallah. Sen ensisijaiseksi tehtäväksi määriteltiin ”kohteiden yhdistäminen” – sotilasammattikieltä, jolla tarkoitetaan komentotasolla tapahtuvaa keskinäistä vuorovaikutusta sen estämiseksi, että Teheranin, Damaskoksen, Beirutin ja Gazan ampumat lyhyen matkan ohjukset eivät lentäisi yhtä aikaa samaan israelilaiseen kohteeseen.
Kullekin näistä neljästä on määritelty yksi neljästä israelilaisesta sektorista ja annettu erikoiskoulutus sitä varten.
Komentokeskuksen keskeinen tehtävä on eliminoida Israelin Ilmavoimien kärki lähettämällä samanaikaisesti ohjusten ja rakettien tulva sadoista kiinteistä ja liikkuvista laukaisualustoista Syyrian, Libanonin, Iranin ja Gazan kaistan kaukaisista osista.
Useimmat Syyrian, Hez-b-Allahin ja Hamasin hallussa olevista projektiileista toimivat nestemäisellä polttoaineella ja sen tähden niiltä kestää 50 minuutista yhteen tuntiin ladata ja laukaista määrättyihin kohteisiin. Tällä aikavälillä ne ovat alttiita ilmahyökkäykselle. Tämän uhan eliminoimiseksi läntiset sotilaspiirit uskovat, että Damaskoksessa oleva yhteisjohto suunnittelee hyökkäyksen Israelia vastaan synkronisoidulla ohjustulella Iranista ja Syyriasta samaan aikaan, kun Israelin sotakoneet ovat moukaroimassa Hez-b-Allahin pattereita Libanonissa. Ajatuksena Teheranissa ja Damaskoksessa on, että Israelin Ilmavoimille kävisi mahdottomaksi hyökätä samanaikaisesti kolmella tai neljällä rintamalla.
Teheran ja Damaskos ovat sen tähden rakentamassa suojakilpiä ohjuskeskustensa ja laukaisupaikkojensa ympärille. Tätä tarkoitusta varten Assad pyysi Venäjän presidentti Dmitri Medvedeviä nopeuttamaan uudenaikaisten venäläisten Pantsir-ilmatorjuntaohjusten toimitusta, kun Medvedev vieraili Damaskoksessa toukokuussa.
Medevedev lupasi suostua tähän pyyntöön.
Sotilaslähteemme muistuttavat, että samaiset venäläiset Pantsir-ohjukset osoittautuivat tehottomiksi, eivätkä kyenneet estämään Israelin ilmahyökkäystä syyskuussa 2007, kun Israel tuhosi Pohjois-Korean toimittaman ja Teheranin rahoittaman plutonium-reaktorin Al-Azurissa Pohjois-Syyriassa.

23.05.2010 Debka File   Obaman hallinto myi jälleen kerran Israelin Iranin hyväksi
Uusi Kylmä sota on alkanut jälleen Venäjän ja Lännen välillä

Venäjän S-300 ilmapuolustusjärjestelmä

Israel aloitti tänään massiivisen koko maata käsittävän harjoituksen Iranin, Syyrian ja Hez-b-Allahin mahdollista ohjushyökkäystä vastaan. Hez-b-Allah on keskittänyt koko voimansa Litani-joen eteläpuolelle Israelin rajalle. Samoin Syyria on mobilisoinut armeijansa. Myöskin Israelin vankilat valmistautuvat ohjushyökkäyksen varalle.
Päivää ennen suursotaharjoituksen alkamista Israelille tuli täydellisenä tyrmäyksenä Obaman hallinnon tunnustus, että se oli myynyt Israelin edut Iranin hyväksi saadakseen Venäjän tukemaan täysin vesitettyä YK:n Turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa. Obaman hallinto suostuu nyt siihen, että Venäjä saa toimittaa Iranille S-300 ohjuspuolustusjärjestelmän, jolla se pystyy ampumaan alas kaikki amerikkalaiset ja israelilaiset sotakoneet, jotka hyökkäävät Iranin ydinasetehtaita vastaan. Samoin Venäjä on jo aloittanut iranilaisten kouluttamisen käyttämään tätä järjestelmää. Venäjä on tyrmännyt kaikki Lännen vaatimukset toimituksien ja koulutuksen estämiseksi aloittaen näin uuden Kylmän Sodan Idän ja Lännen välillä.
1.Uuden Iran-päätöslauselman mukaan kukin valtio saa vapaasti päättää, toteuttaako se päätöslauselmaa tai ei.
2.Päätöslauselmassa ei mainita enää mitään öljyjalosteiden ja bensiinin myyntikiellosta Iranille.
3.Päätöslauselmassa ei mainita mitään siitä, että Iraniin matkalla olevat rahtilaivat voitaisiin merellä tutkia, onko niissä Iranin matkalla olevaa sotamateriaalia tai ydinaseiden valmistuksessa tarvittavaa materiaalia.
Tämä sallii Iranin ja Syyrian tuoda aivan vapaasti ohjuksia ja ydinasemateriaalia.
4.Obaman hallinto elää nyt toiveajattelussa, että nämä ratkaisut tuovat Iranin jälleen neuvottelupöydän ääreen. Mutta tosiasiassa Teheran saa jälleen lisäaikaa ydinaseiden valmistusta varten.

Obaman hallinnon päätös vahingoittaa syvästi Israelin pyrkimyksiä rauhan säilyttämiseksi alueella ja asettaa koko Israelin väestön alttiiksi ydinasetuholle.

12.05.2010 Winds of Jihad   Viikon kuva

Vasemmisto liitossa islamistien kanssa
(Nyt vasemmisto on keksinyt, että CIA on juutalaisten miehittämä)
   
09.05.2010 Debka File   USA lähettää Israelille bunkkerinmurtajapommeja

Amerikkalainen GBU-28 bunkkerinmurtaja

USA on äskettäin uudistanut Israelille toimitukset koskien GBU-28 bunkkerinmurtajia, GBU-39 lentokonepommeja sekä LDJAM-pommeja.
1.Laserohjattu pommiyksikkö GBU-28 (lempinimeltään ”Syvä Kurkku”) painaa 2268 kg ja on bunkkerinmurtaja, joka kykenee kaivautumaan 31 metrin syvyyteen tai 6,2 metriä teräsbetoniin. Ne pystyvät tunkeutumaan Hezballahin vahvimpiinkin bunkkereihin tai niitä voidaan käyttää Iranin ydinaseita vastaan tai ohjusbunkkereita vastaan, jos niin päätetään.
2.Lentokonepommia GBU-39, joka painaa 113 kg ja jota on toimitettu Israelin Ilmavoimien F-151 hävittäjä-pommittajiin ja edelleen toimitetaan F-161 koneita varten, voidaan käyttää yksinkertaisempia rakennelmia vastaan, kuten Hamas´in kaivamia Egyptin ja Gazan kaistan välisiä salakuljetustunneleita vastaan ja Hezballahin kenttälinnoituksia vastaan. Ne ovat riittävän pieniä, joten hävittäjäpommittajat voivat ottaa niitä mukaansa suuret määrät, mutta niillä on 5-8 metrin erehtymisriski, mikä ei anna suurempaa kuin 50:50 osumatarkkuutta.
3. Israelin Ilmavoimien toivomuslistalla olleet Laser ohjatut Joint Direct Attack-ammukset (LDJAM) osuvat kohteisiinsa vielä tarkemmin. Boeing Integrated Defense Systems´in ja Israelin Elbit Systems´in kehittämänä LDJAM parantaa pommien tarkkuutta, kun niitä laukaistaan niinkin etäältä kuin 28 km:n etäisyydeltä kaikissa sääolosuhteissa.
   
11.05.2010 Debka File   Ukrainan Iranille toimittamat superpitkän matkan risteilyohjukset kiristävät jännitystä äärimmilleen Lähi-Idässä

Israelin ilmailuteollisuuden – Israel´s Aerospace Industries - puheenjohtaja Yair Amir astui tänään yllättäen julkisuuteen vahvistamalla ammattipiireissä jo muutaman vuoden liikkuneet huhut, että Ukraina toimitti Iranille jo vuonna 2006 tusinan verran KH-55 risteilyohjuksia, jotka pystyvät kantamaan ydintaistelukärjen. Risteilyohjuksen kantama on 2500 km ja iranilaiset insinöörit ovat pidentämässä vielä tästäkin ohjuksen kantomatkaa sekä tehneet siitä hävittäjä-pommittajasta laukaistavan version. Tällöin hävittäjäkoneen ei tarvitse lainkaan poistua Iranin ilmatilasta laukaistessaan risteilyohjuksen ja välttyy näin amerikkalaisten ja israelilaisten koneiden torjuntaiskuilta. Ohjuksen kantama riittää Iranin alueelta Israeliin sekä Keski-Eurooppaan.
Yair Amirin oli pakko astua julkisuuteen, koska puolustusministeri Ehud Barak oli vähätellyt risteilyohjuksen merkitystä.
   
03.05.2010   Synkkä totuus Puolan johtoa kuljettaneen koneen putoamisesta on selviämässä. Koneen putoamispaikalle osunut silminnäkijä video tapahtuman. Venäläiset sotilaat ampuivat kaikki eloonjääneet puolalaiset matkustajat. Katso video. Kun sotilaat näkivät hänen ottavan videota paikanpäällä, he nuijivat hänet hengiltä, mutta hän kerkesi lähettää videon eteenpäin. Herää kysymys: ampuivatko venäläiset myös itse koneen alas?    
         
02.05.2010 Jerusalem Post/Debka File/Atlas Shrugs   Pakistanin Talibanien pommiekspertti Qari Hussein Mehsud otti tänään kunnian Times Squaren autopommista New Yorkissä

Poliisi onnistui entisen veteraanin terävänäköisyyden ansiosta estämään autopommin räjähtämisen vappuaattona Times Squarella New Yorkissä. Veteraani huomasi jonkun pakenevan liian kiireisesti pysäköidystä Nissan maastoautosta ja hälytti heti poliisit paikalle. Autosta löytyi kolme kanisteria propaania, kaksi viiden litran bensakannua, kaksi patterikelloa ja sähköjohtoa. Improvisoitu räjähde ei toiminutkaan ja näin säästyi tuhansia ihmishenkiä New Yorkissä.
Mutta Qari Hussein Mehsud lupasi vielä rajumman räjähdyksen tapahtuvan New Yorkissä!
   
02.05.2010 UN Watch/Winds of Jihad   Tämän päivän Yhdistyneiden Kansakuntien Ihmisoikeuskomissio
YK:n Yleiskokouksen presidentti Abdussalam Treki julistaa:
Gazan saarto on pahempi kuin natsien kuolemanleirit!

Puhekuplan teksti: Me hyväksymme täten julistuksen ”Siionismi on rasismia!”. Sekä myöskin julistukset: ”Sota on rauhaa”, ”Terrorismi on vapautta”, ja ”Diktatuuri on demokratiaa!”
   
26.01.2008 Jerusalem Post   Iran on ohittanut ydinaseensa kehittelyssä ns. Manhattan vaiheen

Puolustusministeri Ehud Barak lausui tänään, että Iran on ohittanut ydinaseensa kehittelyssä ns. Manhattan vaiheen eli se on jo hyvää vauhtia rakentamassa ydinpommia. On vain ajan kysymys, milloin se on valmis ja Iran alkaa jakaa sitä terroristeille.

Iranin Raaka Islam
George Hassan

Iranilainen kirjailija George Hassan kertoo vasta ilmestyneessä kirjassaan, että pieni arabivähemmistö hallitsee Irania ja sortaa iranilaisia. Arabivähemmistö haluaa saada aikaan massiivisen maailmansodan ja tappaa massiivisesti ihmisä maapallolla valmistaessaan kahdennentoista Imaamin paluuta.
   
26.1.2008 Jerusalem Post   Hamasin terroristit haavoittivat Rafahin läpimurtoaukossa lauantaina 36:tta egyptiläistä rajavartijaa. Osa heistä makaa sairaalassa kuoleman kielissä. Egyptiläiset eivät vastanneet Hamasin tuleen.    
         
27.01.2008 Atlas Shrugs   Kuvia kansainvälisenä Holokaustin muistopäivänä 27.01.2008

Jerusalemin suurmufti Haj Amin el-Hussein neuvotteluissa Hitlerin kanssa

"Muslims responded to the call of Muslim leaders and joined our side because of their hatred of our joint Jewish-English-Bolshevik enemies, and because of their belief and respect for, above all -- Our Fuehrer."

Himmler puhuu: "Muslimit vastasivat Muslimijohtajien kutsuun ja liittyivät meidän puolellemme johtuen heidän vihastaan meidän yhteisiä juutalais-englantilas-bolshevikkivihollisiamme vastaan ja sen johdosta, että he ennenkaikkea uskoivat --meidän Führeriimme ja arvostivat häntä."
   
29.01.2008 Atlas Shrugs/Spiegel Online   Sisäkuvia Hamasin rakettitehtaasta Gazassa

"Ihania ihmisiä"

In a shed somewhere in the north of the Gaza Strip a group of young men build Qassam rockets at night.
Vajassa jossakin Gazan kaistan pohjoisosassa ryhmä nuoria miehiä rakentaa Kassam-raketteja yöllä.

Different sized rockets are produced, the biggest can reach distances of up to nine kilometers. They are being produced to be fired into Israel.
Erikokoisia raketteja valmistetaan, suurimmat kykenevät lentämään jopa yhdeksän kilometriä. Niitä valmistetaan ammuttavaksi Israelia vastaan.

Explosive substance: The warhead is filled with TNT.
Räjähdysainemateriaali: taistelukärki on täytetty TNT:llä.

The fertilizer that is used to produce the rocket fuel comes from Israel, as the Hebrew writing on the bags shows.
Lannoitteet, joita käytetään rakettien valmistamiseksi, tulevat Israelista, kuten ylläolevisssa säkeissä oleva hepreankielinen kirjoitus osoittaa.

The militants mix together glucose sirup with sieved fertilizer. They use kitchen scales to weigh the ingredients.
Sotarikolliset sekoittavat yhteen glukoosisiirappia, johon siivilöidään lannoitteita. He käyttävät keittiömittoja punnitakseen ainesosia.

It takes half an hour to prepare the rocket fuel on the gas cooker. One of the team tests a spoonful of rocket fuel.
Kestää puoli tuntia valmistaa rakettipolttoainetta kaasukeittimellä. Yksi ryhmistä testaa lusikallista rakettipolttoainetta.

The militants use walkie-talkies to keep in touch with their comrades who are guarding the rocket factory.
Sotarikolliset käyttävät käsipuhelimia pitääkseen yhteyttä tovereihinmsa, jotka vartioivat rakettitehdasta.

Each nightshift lasts about six hours. The men take breaks for cigarettes and tea.
Kukin yövuoro kestää noin kuusi tuntia. Miehet pitävät tupakka- ja teetaukoja.

The rocket fuel is poured into a plastic tube, where it cools and hardens. That tube is then cut away and the fuel cylinder is inserted into the Qassam shell. A detonator is placed in the mixture. The men can make up to 100 rockets a night.
Rakettipolttoaine vuodatetaan muovituubeihin, joissa se jäähtyy ja kovenee. Tuubi leikataan sitten pois ja polttoainesylinteri sijoitetaan Kassamin hylsyyn. Sytytin pistetaan sekoituksen sisään. Miehet pystyvät valmistamaan 100 rakettia yössä.
Raketit ammutaan umpimähkään kohti Israelia. Niitä ei kyetä millään tavalla ohjaamaan. Ne suunnnataan kohti siviilikohteita, mikä tekee ammunnasta sotarikoksen.
   
02.02.2008 ZNN by Ami Isseroff   Historian synkkä juutalaisviha tekee paluuta kristilliseen kirkkoon

1. Holokaustin opetusten pohdiskelua by Sr. Ruth Lauff, O.P., Esq.

Eräässä uudessa kirjassa, joka on omistettu kokonaan raamatulliselle käskylle: "Rakasta lähimmäistäsi", kirjoittaja kokee käskyn tarkoittavan, että jos sinä väet vääryyden jatkuvan, sinun täytyy tehdä jotakin tai muuten sinä tulet osalliseksi rikokseen.

Antisemitismi elää ja voi hyvin, vaikkakin uudessa ja petollisessa muodossa. Se, mitä me näemme kansainvälisessä yhteisössä ja monissa uskonnollisissa piireissä, on heltymätöntä ja melkein pakkomielteenomaista Israeliin valtioon kohdistuvaa kritiikkiä ja yksipuolista tuomitsemista. Tämä iskee päällemme samana vanhana juutalaisvihan syntinä, joka on kääritty uuteen poliittisesti korrektiin käärepaperiin.

Se, että Israel joutuu jatkuvasti maailman eettisen mikroskoopin alle, ei ole tasapuolista eikä millään tavoin oikeutettua.
Viime vuonna kävin Jad Vashemissa Jerusalemissa erään ryhmän mukana, joka koostui protestanttisista papeista. Löysin itseni seisomassa jossakin Euroopassa varhain natsiajalla tapahtunutta juutalaisten joukkomurhaa kuvaavan esityksen edessä. Natsit olivat erään juutalaisryhmän ympärillä. Sitten he kutsuivat näiden ei-juutalaiset naapurit paikalle huutamaan ja karjumaan juutalaisille syytöksiä heidän kaikista mahdollisista virheistään eikä ollut väliä, kuinka pieniä ne olivat. Heidän valtaansa annettiin jokainen juutalainen.
Ja minulla oli oppimisen "ahaa-hetki". Yhtäkkinen ja pelottava oivallus. Oivalsin, kuinka tehokas työkalu voisi olla rohkaistaessa mieletöntä vihaa ja väkivaltaa jotakin erityistä kansanryhmää kohtaan. Keskittämällä kiinteästi huomio jonkin erityisen kansanryhmän (tavalllisiin, inhimillisiin) synteihin toinen ryhmä voisi saada rohkaisua noiden ihmisten ankaraan rankaisemiseen tai jopa teurastamiseen.. Ja oivalsin, että tämä voitaisiin tehdä kelle tahansa kansalle yksinkertaisesti soveltamalla sellaista standardia heitä kohtaan, jollaista ei sovelleta kellekään muulle kansalle.

Luin äskettäin 222-sivuisen kirjan , joka oli otsikoitu nimellä "Israel-Palestiina: Lähetystutkimus". Tämän lähetystutkimuksen on kirjoittanut kaksi pappia Yhdistyneestä Metodistikirkosta ja se on julkaistu vuonna 2007. Sen on julkaissut Women' s Division, General Board of Global Ministries of the United Methodist Church. Se on äärimmäisen järkyttävä. Sen lisäksi, että se sisältää vääristyneen historiallisen esityksen toisensa jälkeen ja kaikki tähtää Israelin kuvaamiseksi roistona arabi/Israel-konfliktissa, Lähetystutkimus luonnehtii juutalaisia sotaisina, pöyhkeinä ja agressiivisina, israelilaiset ovat "rasisteja". Se jopa ehdottaa, että uskonnollinen rasismi saattaa olla luonnostaan kuuluvaa juutalaisessa uskonnossa.
Mutta ehkä järkyttävintä Lähetystutkimuksessa on, että se tosiasiallisesti käyttää holokaustia aseena Israelia vastaan viittaamalla siihen, mitä se kutsuu "holokaustitietoisuudeksi", joka on israelilaisen tempperamentin pääluonteenpiirre ja joka sisältää "piilevän hysterian" ja "paranoidisen eristymisen tunteen", joka estää israelilaisia tekemästä rauhaa.

2. Kristilliset rauhanryhmät Hebronissa vetävät yhtä köyttä terroristien kanssa
Ami Isseroff

Kun maailma menee hulluksi, roistoista tulee sankareita ja uhreista tulee roistoja. Niin näyttää olevan Hebronin kristillisten rauhanryhmien nurinkurinen logiikka.

Kfar Etzionin asutus perustettiin uudelleen sen jälkeen, kun Israel oli valloittanut sen Kuuden Päivän sodassa. Vuonna 1948 arabien järjetäytymättömät joukot suorittivat Kfar Etzionin etnisen puhdistuksen Arabilegioonan silmien edessä.

Kyseessä oleva tapahtuma sai alkunsa, kun terroristeihin kuuluvat palestiinalaiset arabit tunkeutuivat asutuksen Jeshivaan. ja alkoivat puukottaa avustajia, jotka hoitivat omia asioitaan. Kaikeksi onneksi palestiinalaiset tulivat kirjastoon, jossa avustajat kokoontuivat, eivätkä luokkahuoneeseen. Terroristien pysäyttäminen on kerrottu ykstyiskohtaisesti Haaretz-lehdessä. Avustaja Elyakim Kovatch onnistui ampumaan kaksi pahantekijää sen jälkeen, kun he olivat hyökänneet ja haavoittaneet kahta avustajaa.

Ajattelin lapsellisuuksissani, että kaikki olisivat kiitollisia siitä, että terroristien hyökkäys oli laannutettu. Jokainen normaali henkilö tunnustaisi, että tämä tapahtuma oli selvää itsepuolustusta. Kuten Kfar Etzionin historiassa kerrotaan jopa kaikkein kiihkeinkin Palestiinan arabien oikeuksien puolustaja osoittaisi ainakin häivähdyksen empatiaa ihmisiä kohtaan, jotka olivat tulleet perustamaan kibbutzin ja kylät, jotka oli tuhottu traagisissa olosuhteissa, uudelleen.

Eittämättä minun rajoitetun käsityskykyni ulkopuolella oli olettaa, että joku muu paitsi psykopaatti voisi kääntää tämän tapahtuman palestiinalaismieliseksi propagandaksi.

Mutta itsensä kristityksi julistanut Kristillinen rauhanryhmä osoitti, kuinka vähän mielikuvitusta minulla oli. Heille siirtolaiset ovat tuskin ihmisiä (Huomaa Kristityt rauhanryhmät eläimellistävät israelilaisia. Heille aseet ovat pahoja paitsi, että jos palestiinalaisilla on niitä ( Anna Jeesukselle aseesi). Aina innokkaana osoittamaan myötätuntoa, KRR:n Dianne Roe meni käymään -- ei hyökkäyksen uhrien luona -- vaan terroristien perheiden luona. Hän kirjoittaa:

Kristilliset Rauhan Ryhmät on aseita vastaan, kantoivatpa niitä sitten sotilaat tai siviilit.

Tämä ei ilmeisistäkään ole totta, koska KRR protestoi katkerasti sitä vastaan, palestiinalaislapset eivät voisi saada leikkiaseita, hyödyllisiä tekemään hämäysterrori-iskuja (Huomaa Anna Jeesukselle aseesi).

Dianne Roe kysyy:

Olettakaa, että miehittäjä ja miehitetty vaihtavat paikkaa. Tapahtuman otsikko voisi olla: Israelilaisen terroriryhmän johtaja tapppaa kaksi Beit Ummarin sotilasta, kun he tunkeutuvat terroristisoluun.
Kyllä niin on Dianne. Ja otsikko antiikin Roomassa saattaisi olla ollut: "Ystävälliset leijonat ottivat hengiltä vaarallisen kristillisen uhkan." Ja natsien lehdessä Volkischer Beobachterissa vuonna 1943 otsikko saattaisi olla ollut: " SS-sankarit ottivat hengiltä vaarallisen juutalaisen solun Warsovan Ghetossa." Luultavasti se oli jotenkin näin. Otsikot Al-Qaedalle sympaattisissa sanomalehdissä 12. syyskuuta 2001 on täytynyt olla jotenkin näin: " Vapaustaistelijat iskevät ankarasti oikeuden puolesta pahoja koirien ja sikojen amerikkalaisia kristittyjä poikia vastaan". Kaikki riippuu "kertojasta" ja "näkökulmasta" eikö totta?

Dianne Roe valittaa väitettyä arabimaiden menetystä juutalaisille siirtokunnille. En ole koskaan kertaakaan nähnyt missään Kristillisten Rauhan Ryhmien tiedotteissä vähäisintäkään vihjausta siitä, että he tietävät, että ainakin jotkut näistä "arabimaista", joille Hebronin ja Gush Etzionin juutalaiset ovat asettuneet, on juutalaisten ostamia monia vuosia sitten., että näissä paikoissa oli juutalaisia yhteisöjä, jotka karkoitettiin ja puhdistettiin etnisesti. En ole myöskään nähnyt mitään vihjausta siihen, että juutalaisilla on oikeus elää ja puolustaa itseään. Kaikki juutalaiset ovat kirottuja Kristillisten Rauhan Ryhmien mukaan. Tämä ei ole rajoittunut aikuisiin. Kun tarkka-ampuja murhasi yhden kuukauden ikäisen pienokaisen, Shalhevet Pasin, Kristillisten Rauhan Ryhmien uutiuskirje mainitsi sivumennen, että terrori-isku oli sattunut, ja keskittyi erään arabin ahdinkoon, joka ei voinut ruokkia kanojaan johtuen seurauksena olleesta ulkonaliikkumiskiellosta. Näiden Nasaretin juutalaisesta siirtokunnasta kotoisin olevan juutalaisen siirtolaisen opetuslasten mukaan olemme syntymästämme saakka kirottuja. Meidän henkemme on vähempiarvoinen kuin tuon Arabin kanojen.

On vaikeata kuvitella, että sellaista turmeltuneisuutta ja vihaa levitetään rakkauden evankeliumin nimessä, mutta kaiken kaikkiaan tämä on perinnäistapa.
   
Jerusalem post 3.2.2008   Kun Hamas teki näyttävän läpimurron Gazasta Egyptiin kaataen rajalle olleen teräsmuurin, se toi Gazaan pitkän kantaman ohjuksia, panssarintorjuntaohjuksia ja ilmatorjuntaohjuksia.    
         
03.02.2008 klo 18.04 Debka File  
Shin Betin johtaja raportoi: massoittain korketasoista aseistusta sellaisia kuin pitkän kantaman raketteja, vyöryy Gazaan murretun Siinain rajan läpi

Sisäisen turvallisuuspalvelun johtaja Yuval Diskin varoitti Israelin hallitusta sunnuntaina 3. helmikuuta 2008 , että palestiinalaiset käyttivät hyväkseen kaaosta Gazan ja Siinain välisellä rajalla salakuljettaakseen sisään suuria määriä pitkän kantaman raketteja, panssarintorjunta- ja ilmatorjuntaohjuksia ja räjähteitä ohjuksiin. Satoja palestiinalaisia terroristeja on suunnannut etelään Siinaille. Länsimaisten tiedustelupalvelujen mukaan he ovat levittäytyneet pitkin 220 km pitkää Israelin rajaa.

Lähteet paljastavat luvun, joka on poistettu hallituksen virallisesta kommunikeasta yleisön hermostuttamisen välttämiseksi. Aseistettujen terroristien lukumääräksi on arvioitu suurella Siinain alueella tuhanneksi. Hamas valmisti heidän käyttöönsä ainakin 30 reittiä, kun se lykkäsi kauhakuormaajilla Gazan-Siinain rajan kumoon kymmenen päivää sitten.

Sentähden puolustusministeri Ehud Barak kertoi hallitukselle, että rajaeste täytyy rakentaa kiireisesti kahdessa kohtaa aitaamatonta Isaraelin-Egyptin välistä rajaa - Nitzana' ssa ja Eilatissa.

Hän on kuitenkin liian myöhässä, Olmertin hallitus torjui liian kauan IDF:n upseereiden itsepintaiset vaatimukset aidata raja.. Nyt Egyptin ja Israelin välinen raja on aivan avoin terroristeille ja heille on lahjoitettu turvasatama Siinailla iske-ja-katoa-hyökkäyksiä varten.

Kun Egyptin poliisi epäonnistui pysäyttämään palestiinalaisten ryntäyksen Gazasta viime viikolla, israelilaiset upseerit anoivat lupaa lähettää kolme taisteluhelikopteria, joiden he sanoivat riittävän pysäyttämään ulospääsy ja pitkän kantaman rakettien salakuljetus. Mutta lupa evättiin. Se kiellettiin samalla tavoin kuin ylijohto estettiin ryhtymästä tehokkaaseen sotilasoperaatioon pysäyttämään Hamasin sotakone, kun se vielä oli mahdollista.

Olmertin hallituksen tunaroinnit Gazan suhteen, sotilasasiantuntijat arvioivat, ovat potentiaalisesti vielä tuhoisampia Israelin turvallisuudellekuin konsanaan Libanonin sodan epäonnistunut johto.
   
03.02.2008 Maverick News Media   Englannin hallitus on ottanut ensimmäisen askeleen SHARIA-lain voimaansaattamiseksi Englannissa
On säädetty laki moniavioisuudesta

Labour-hallitus on hyväksynyt kansakunnan verovarojen käytön moniavioisten perheiden sosiaaliseksi tukemiseksi, mikä mahdollistaa työttömyysturvan laillisen maksamisen moniavioisuutta kannattaville. Moniavioisuus on yksi Sharia-lain elementti, ja tämä laki on säädetty hyödyttämään muslimimiehiä.
   
03.02.2008 Maverick News Media   Toinen muslimien langettama kuolemantuomio lyhyen ajan sisällä

Viikko sitten muslimit langettivat kuolemantuomion hollantilaiselle parlamentaarikko Geerd Wildersille. Nyt kuolemantuomio on langetettu englantilaiselle Rochesterin piispalle, joka kertoi, että Englannissa on nyt alueita, joille ei-muslimeilla ei ole menemistä.

Eivät ainoastaan tietyt muslimit ole raivostuneet. Englannin kirkko ei myöskään hyväksy piispan asennetta.

Rochesterin piispa, tri Michael Nazir-Ali, on nyt poliisin vartioimana sen jälkeen, kun hän ja hänen perheensä saivat tappouhkauksia hänen väitettyään, että joistakin osista Britanniaa on tullut alueita, joille ei-muslimeilla ei ole asiaa.
Piispa on saanut osakseen vihaa myös Englannin kirkon hierarkian vanhemmilta jäseniltä Islamia koskevien lausuntojensa vuoksi.

Canterburyn arkkipiispa, tri Rowan Williams, on tehnyt Islamin ensisijaiseksi arkkipiispakunnassaan ja asettanut Muslimi-kristillisen foorumin edistämään uskontojen välisiä suhteitä vuonna 2006.
Eräs vanhempi kirkonmioes kertoi eilenä The Times' ille: "Rochesterin piispa uhkaa tehdä tyhjäksi kaiken, mitä me olemme tehneet."

Tri Nazir-Ali oli Intiassa, kun hänen kotinsa henkilökunta sai joukon puhelinsoittoja, joissa uhattiin hänen perhettänsä ja varoitettiin häntä, että hän ei "eläisi pitkään"., jos hän jatkaisi Islamin kritisointia. Kentin poliisi on antanut hänelle hätänumeron muiden yksilöimättömien suojelutoimenpiteiden lisäksi, ja sanonut että uhkaukset otetaan "vakavasti".

Puhuessaan The Times' ille tri Nazir-Ali, joka kuuluu Kirkon konservatiiviseen evankeeliseen siipeen ja on Britannian ainoa aasialainen piispa, sanoi; " Ironia on siinä, että minulla oli samanlaisia uhkauksia, kun olin piispana Pakistanissa, mutta en koskaan ajatellut, että kohtaisin niitä täällä. Tarkoitukseni on sanoa, että Britannia on kadottanut kristillisen näkynsä, joka on on tarjonnut vieraanvaraisuutta muille."

Hän sanoi, että tämä kritillisen näyn puute on johtanut monikulttuurisuuteen. "Jokainen hyväksyy, että monikulttuurisuudella on ollut tuhoisia seurauksia, ja että syrjintä ja äärimmäisyysilmiöt ovat nousseet tästä."

Tri Nazir-Ali kertoi The Times' ille:"Olen saanut 1000 kirjettä, joista 95% on ollut tukevia. Ei ole mitään syytä kieltämiseen. Meidän täytyy kohdata seuraukset.

Piispa meni vielä pitemmälle viime yönä nettisivulleen postittamassa lausunnossa...

"Tämä on liian laajalle levinnyt ilmiö, jotta se voitaisiin jättää huomioon ottamatta ja ansaitsee asiallisen keskustelun ja väittelyn," piispa sanoi.
"Toistan sen, mitä sanoin aikaisemmassa kommentissani, että kadun syvästi, jos olen loukannut jotakin enkä toivo aiheuttavani loukkausta kenellekään, vähiten muslimiystävilleni, mutta ellemme määrittele tautia, josta kaikki kärsimme, emme kykene löytämään lääkettä"...

Onko olemassa 12-kohtainen ohjelma "taudin" määrittämiseksi (tunnettu myös dhimmitudena)? Länsi kaikkine tosiasioiden kieltäjineen näyttää olevan sellaisen ohjelman suuressa tarpeessa.
   
01.02.2008 Joels Trumpet/Siad/Kristeligt Dagblad   Muslimit ovat julistaneet sodan Euroopan alkuperäistä väestöä vastaan

Käännös on tanskalaisesta sanomalehdestä Kristeligt Dagblad 11.01.2008. On yllättävää, että viime vuonna Wienissä pidetty Euro-Islam-konferenssi ei ole saanut enempää huomiota, koska konferenssi oli tosiasiassa muslimien sodanjulistus Euroopan alkuperäistä väestöä vastaan.

Viime vuonna pidettiin Wienissä konferenssi niin kutsutusta Euro-Islamista. Siinä tunnetut muslimivaltuutetut muotoilivat tulevaisuuden vision Euroopasta Islamin vallan alla. Tuossa tilaisuudessa Mustafa Ceric, Bosnian Suurmufti kuvaili tulevaa Islamin aikakautta, joka pitäen mallinaan maurilaista Espanjaa ja Osmannien etelä-Eurooppaa korvaisi kristinuskon.

Osallistujien joukossa oli myös kaikkialla läsnäoleva professori Tariq Ramadan. Hän julisti, että suunnitelmat Euroopan islamilaistamisesta täytyy pitää yleisöltä salassa.

He sopivat myös, että ensimmäisenä askeleena on varmistaa Sharia-lain voimaantulo siten, että "ainakin alussa Sharia esitetään rinnakkaisena lainsäädäntönä Euroopan maille". Mitä tulee yksityiskohtiin Sharia-laista, ne täytyy pitää poissa julkisista keskusteluista niin pitkälle kuin mahdollista.

On yllättävää, että nämä konferensissa tehdyt julistukset eivät ole julkisuudessa saaneet paljon huomiota osakseen. Joko sellaiset tulevaisuuden näkymät Islamista näyttävät liian mielikuvituksellisilta tullakseen otetuksi vakavasti tai todellisuus sopii niin huonosti kuvaan Islamista, mikä hallitsee "kaikkitietävää" Euroopan kulttuurieliittiä, että he tukahduttavat sanotun tosiasian.

Tämä koskee myöskin problemaattista professori Tarq Ramadania, jonka julistukset olivat kaikkein huolestuttavimpia. Hän julisti, että hänen todelliset tarkoituksensa Euro-Islamista täytyy pitää yleisöltä salassa. Mikä kummallinen kovaksikeitetty julistus kokouksessa, josta hän tietää, että lehdistö raportoi siitä. Perustaako hän vain aivan kyynisesti laskelmansa "uskottomien" yleiseen tukahduttamismekanismiin?

Vaikka paljon Tariq Ramadania koskevasta rankasta kritiikistä ja hänen versiostaan Euro-Islamista on tehty tunnetuksi, sillä on ollut vain vähän vaikutusta hänen maineeseensa modernina, maltillisena eurooppalaisena muslimina, joka työskentelee vakavasti muslmien rauhanomaisen integraation hyväksi Läntisessä maailmassa. Tariq Ramadan on yhä arvostettu vieras, joka kutsutaan usein virallisiin konferensseihin kaikkialla Euroopassa, varsinkin Skandinaviassa, missä hänelta muun muassa pyydetään konsultointiapua asiantuntijana keinoista, joilla ratkaista muslminuorten radikalisoitumisongelmat; ja hän on hyvin kunnioitettu nuorten, hyvin kasvatettujen tanskalaisten muslimien keskuudessa.

Tultakoon erityisesti mainituksi, että Tariq Ramadanilla on vaikutusta järjestöihin nimeltä "Kriittiset Muslimit", jonka johtaja on Sherin Khankan, ja "Muslimit Vuoropuhelussa", jonka jäseninä on sellaisia tunnettuja henkilöitä kuin Mona Sheikh*), Asmaa Abdol-Hamid*) ja Abdul Wahid Pedersen*).

Muslimien ei ole oikeastaan sallittu asua uskottomien maassa. Ainoastaan, jos he julistavat uskonsa Allahiin ja Muhammediin julkisesti se voidaan sallia. Tämä tarkoittaa käskyä toimia muslimilähetyssaarnajina.
Tämä tehdään ensisijaisesti tekemällä Islamin tunnustuksia ja tekemällä itsenä samanaikaisesti näkyväksi julkisuudessa. Tariq Ramadan ehdottaa myös, että nimen "Sodan Talo", jolla perinteellisesti tarkoitetaan "uskottomien" hallitsemioa alueita, sijasta niitä täytyy nyt kutsua nimellä "Tunnustuksen Talo ". Hän ajattelee tämän nimen ilmaisevan sitä, että siellä on käynnissä islamilainen lähetystyö, eikä todellinen sota. Tariq Ramadanin menetelmä osoittaa tiettyä eroavaisuutta sotaisaan islamilaisuuteen nähden, mutta päämäärä on aivan sama. Molemmat ryhmät haluavat Euroopan Islamin vallan alle. Tariq Ramadan on väkivallan käyttöä vastaan Euroopassa, koska se saattaa pilata mahdollisuudet saattaa Euro-Islam päätökseen. Kuitenkin Tariq Ramadanin lausunnot väkivallan käytöstä islamilaistamisesssa ovat todella hyvin kaksimielisiä.

Qaradawi on Lähi-Idässä yksi vaikutusvaltaisimmista Sunnimuslimien oppineista, jonka nimi on liitetty monien vuosien ajan fanaattiseen järjestöön nimeltä Muslimi Veljeskunta. Tariq Ramadanin isoisä, Hassan al-Banna, perusti tämän vuonna 1928 Egyptissä. Tähän lisätään, että hän on Fatwan ja Tieteen Euroopan Neuvoston tunnettu jäsen, joka yrittää näytellä voim akasta roolia Euroopan Muslimien pääneuvostona. Qaradawi on sanonut, että Islamin päämäärä on valloittaa Eurooppa samoin kuin USA käyttämällä menetelminä islamilainen lähetystyö, propaganda ja saada vaikutusvaltaa painostusryhmien avulla.

On sanottu, että Qaradawi on painanut ratkaisevat sormenjäljet paperiin, jota kutsutaan nimellä "Projekti", vuodelta 1982, joka määrittelee pitkän, yksityiskohtaisen aikataulun (yli 100 vuoden aikajaksolle) Euroopan ja USA:n soluttamiseksi ja lopulliseksi valloittamiseksi. Tämä aikataulu sattuu tarkasti yhteen niiden julistusten kanssa, joita tehtiin Wienin konferenssissa viime vuoden keväällä.

Paperi löydettiin, kun Sveitsissä sijaitsevaan luxuskotiin tehtiin ratsia marraskuussa 2001. Sen omistaja oli Yousseff Nada, Ramadanin perheystävä monien vuosien ajalta, Muslimiveljeskunnan kansainvälinen johtaja, ja Luganossa sijaitsevan Al-Taqwa-pankin toimitusjohtaja, joka kuten siltä näyttää, on rahoittanut al-Qaedan ja Hamasin Islamilaista terrorismia.

Tariq Ramadanin mukaan lähetystehtävä tulee antamaan Euroopan muslimeille takaisin heidän itsetuntonsa, arvoasemansa ja elämän tunteen, joita niin monilla muslimeilla ei ole. Muslimien täytyy tulla ulos itsepuolustuksen asemistaan ja hypätä julkiselle areenalle aktiivisina kansalaisina antamalla muslimien äänen kaikua kansallisissa parlamenteissa vaatien oikeutta. Kun Tariq Ramadan käyttää sanaa oikeus?, täytyy huomata että hän tarkoittaa Islamilaista oikeutta, so. Shariaa. Tämä on Allahin laki, joka hallitsee oikeusasioita, samoin uskonnollisia ja sosiaaliasioita. Myös "Projekti" rohkaisee muslimeita osallistumaan aktiivisina kansalaisina, mikä on soluttautumisen yksi ratkaisevista strategioista.

Tariq Ramadanin rohkaisulla aktiiviseen kansalaisosallistumiseen, tunnustamiseen (lähetyssaarnajiona) ja poliittiseen taisteluun "Islamilaisemman oikeuden" puolesta on ollut hyvin tärkeä merkitys monille nuorille Tanskan muslimeille, jotka kävelevät kaduilla osoittamnalla näinä vuosina innokasta sitoutumistaan uskontoon yleisölle.

Kun Asmaa Abdol-Hamid halusi ehdottomasti käyttää huivia Folketingetissä (Tanskan parlamentti), se oli vain islamilainen poliittinen koekaniini nähdäkseen kuinka pitkälle Islam voi mennä Sharia-lain kanssa. Huivi on yleensä hyvin radikaali Sharian hyväksymisen symboli, ja se leviää kaikkialla, missä tahansa Veljeskunta saa innokkaita kannattajia. Naisten kontrolli on perustavan laatuista poliittiselle Islamille. Tässä yhteydessä on mielenkiitoista huomata "Projektiin" liittyen, että heidän aikatauluunsa kuuluu käyttää Euroopan poliittista vasemmistoa (väliaikaisesti) ensimmäisenä askeleena liittolaisena tiellä Läntisen maailman islamilaistamiseen. Heidän todellisen päämääränsä salaaminen ja kieltäminen on myös selvästi mainittu "Projektissa".

Euro-Islamin alkuperäinen idea. jonka Bassam Tibi, entinen Göttingenin Yliopiston professori esitteli, oli että Islamin pitäisi Euroopassa mukautua eurooppalaisiin demokraattisiin kulttuuriperinteisiin, joiden kautta he voisivat edetä poliittiseen yhteenottoon ja siten pakottaa ottamaan käyttöön Sharia maan lakina. Tariq Ramadan ja Islamo-fasistinen Veljeskunta otti käyttöön idean, mutta käänsi koko asian ylösalaisin sillä tuloksella, että tänään Euro-Islamin kannattajat osoittavat selvästi heidän visionsa Euroopan Islamilaisesta poliittisesta ja uskonnollisesta hallintavallasta.

Mielikuvituksellista? Varmasti, mutta mielituksellinen poliittinen liike on aikaisemminkin yllättänyt Euroopan hänen (naisen) vuoteessaan. Uusi asia on, että näky tulevasta Islamin valloituksesta perustuu siirtolaisuuteen, joka on mittasuhteiltaan niin valtava, että sitä ei ole koskaan aikaisemmin nähty maailman historiassa. Tosiasiassa Wienin kokous viime vuoden keväällä oli muslimien sodan julistus Euroopan alkuperäisille väestöille. Milloin Euroopan vastuunsa tunteva henkinen ja poliittinen eliitti kykenee näkemään kirjoituksen seinällä? Ehkäpä Euroopan rauniot voidaan vielä kuitenkin estää.

*) Mona Sheikh, Hitzb-ut-Tahrir' in jäsen, jota lehdistö haastattelee usein.

Asmaa Abdol-Hamid, Ehhedslisten' in (poliittinen vasemmistopuolue) jäsen, yritti päästä Tanskan parlamettiin ja sai aikaan yleisössä hälytyskellojen soimisen.

Abdul Wahid Pedersen, tanskalainen, joka kääntyi Islamiin ja josta on tullut Islamin tärkeä agitaattori.
   
07.02.2008   Viisi meren alla kulkevaa internetkaapelia Lähi-Idässä katkaistu

Joku taho on tietoisesti katkaissut VIISI lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa kulkevaa Internet kaapelia lähes yhtäaikaa. Kahdesta kohtaa Sea-MeWe kaapeli ja Flag Telecomin kaapelit Alexandriassa, Dubain rannikolla, ja Bandar Abbasissa Iranissa.

08.02.2008    MUSTA RAAMATTU

Keskiajalla riehuivat Euroopassa ankarat juutalaisvainot. Ne saivat alkunsa, kun paavit käynnistivät ristiretket Pyhän Maan valloittamiseksi takaisin muslimeilta. Vainot huipentuivat ajalla 1300 - 1500 jKr. Juutalaiset karkoitettiin kaikista Keski-Euroopan maista ja ajettiin itään: Puolaan ja Venäjälle sekä heidän omaisuutensa ryöstettiin. Tuona ajankohtana Paavi Alexander VI teetätti ns. Mustan Raamatun juutalaisten leimaamiseksi NOIDIKSI  ja SAATANAN PALVOJIKSI. Teos on VÄÄRENNÖS, jonka ko. paavi väittää olevan juutalaista Kabbalaa.

Tunnettu saarnaaja ja raamattutuntien pitäjä Rebecca Brown levittää Mustan Raamatun väitettä, että kabbalistit ovat Saatanan palvojia.
 
08.02.2008 ICEJ/Jerusalem Post   Hamasin ohjussota Israelia vastaan jatkuu Kahteen taloon Sderotissa tuli täysosuma

Kassam on osunut taloon (arkistokuva)

Police officers inspect the damage after a rocket fired by Palestinian terrorists lightly wounded two girls playing outside their home in Kibbutz Be'eri.
Photo: AP

Poliisit tutkivat vaurioita sen jälkeen, kun palestiinalaisten ampuma raketti oli haavoittanut kahta kotinsa ulkopuolella leikkinyttä tyttöä Kibbutz Be' eri' issä.

Kahteen taloon Sderotissa tuli täysosuma. myöhään perjantaina aiheuttaen monille ihmisille shokkitilan.
Yksi mies kärsi rintakivuista ja vietiin sairaalaan. Kaksi muuta Sderotin asukasta kärsi lievemmistä vammoista pudottuaan alas etsiessään suojaa raketeilta.
Palestiinmalaiset sanoivat ampuneensa perjantaiaamusta alkaen yli 30 rakettia Israeliin.
Popular Resistence Committee' n Salah-a-Din ryhmä ilmoitti ampuneensa 4 rakettia ja Islamilainen Jihad loput.
Popular Resistence Committee kehoittaa israelilaisia pakenemaan Sderotin alueelta. Kassam-rakettien rumputuli Läntisessä Negevissä laajeni perjantaina, kun 22 rakettia iskeytyi Israeliin varhaisesta aamusta alkaen. Lukuun sisältyy 12 Sderotin kaupunkia kohti ammuttua ja viisi etelään Ashkeloniin ammuttua rakettia. Yksi raketti osui kasvihuoneeseen Negevissä. kaksi Kassamia tuli lähelle lukiota Eshkolin alueella. Kukaan ei loukkaantunut. Lukuisia ihmisiä on joutunut sairaalahoitoon iskujen aiheuttaman shokin vuoksi.
Torstaina noin 20 Kassam-rakettia moukaroi Länsi-Negeviä. Yksi Kassam osui suoraan talon vieressä olevaan autotalliin, jonka johdosta kolme ihmistä joutui shokkiin. Terroristit ampuivat myös 10 krranaatinheittimen ammusta Gazan kaistalta. Kukaan ei loukkaantunut.

Popular Resistance Committee varoitti israelilaisia, että heidän täytyy paeta alueelta: "Se, mitä on tapahtunut tähän mennessä, ei ole mitään verrattuna siihen, mitä vielä on edessäpäin. Me kehoitamme heitä (israelilaisia) evakuoimaan alueen heidän turvallisuutensa vuoksi ja heidän lastensa turvallisuuden vuoksi," sanoi Abu Abir, vanhempi PRC:n virkailija.
   
10.2.2008 Debka file   Hamas ampui lauantaiyönä 39:n raketin keskityksen Sderotiin. 8-vuotiaalta pojalta jouduttiin amputoimaan jalka.    
         
12.2.2008 Jerusalem Post   Tänään vakava välikohtaus persianlahdella. Kaksi strategista raskasta venäläistä pommikonetta lensi lentotukialus Nimitz'in yllä. Toinen niistä oli vain 620 metrin korkeudessa. Amerikkalaiset hävittäjät nousivat ilmaan ja pysäyttivät ne.    
         
12.02.2008 Atlas Shrugs   Al-Qaeda- komentajan päiväkirja

Israelin Uutiset on saanut käsiinsä al-Qaeda-komentajan, Abu-Tariqin päiväkirjan 15.10.2007. Hän toimii Al-Layin ja al-Mashahdah-sektorien komentajana. Päiväkirja on täynnä petturuutta, kavalluksia, pakenemisia ja karkaamisia. Allahin Soturit eivät vaikuta kovin urhoollisilta. Päiväkirja on käännetty arabian kielestä englanniksi.

takaisin